Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Rauhassa pubiruokaa ravintolaruuan hinnalla

Kuva
Kävimme eräänä iltana testaamassa Rauhaan nousseen Holiday Club Saimaan ravintolatarjontaa. Hotellissa on kolme ravintolaa: Le Biff, O'Learys ja Easy Kitchen. Päätimme kokeilla, mitä O'Learys in keittiöllä on annettavanaan. Paikka oli miljööltään ilmiselvä pubiravintola, jossa oli ruuan lisäksi biljardia ja karaokea + tietenkin hurja määrä isoja telkkuja, joissa pyöri urheilu. Ruokalista oli kuitenkin täysin ravintolahinnoissa, ja paikkahan vielä sijaitseekin korvessa ja painii maakuntaravintoloiden kastissa. Listalla oli kuitenkin ihan kivasti valinnanvaraa. Tilasin alkuun caesar-salaatin kanalla ja Mikko otti annoksen, jonka nimi oli O'Learys super snack, johon kuului kolme dippiä, nachoja, mozzarellatikkuja, porkkana- ja selleritikkuja ja cheddarzapperseja. Tilauksestani poiketen sain salaattini ilman kanaa. Annos oli muutenkin aika pieni ja vaatimaton hintaansa nähden. 9,5 euroa on korkeahko hinta pienestä alkupalasalaatista vaatimattomassa pubiravintolassa L

Turussa Wanhan paronin kellarissa

Kuva
Eat.fi -sivuston "uhreina" päädyimme lounaalle Wanhan paronin kellariin ; kyseisellä mestalla kun on Turun ravintoloista Eat.fi -sivuston paras yleisarvosana. Ravintolalle kävellessämme vitsillä heitin, että ainoastaan siinä tapauksessa ei jäädä lounaalle, jos tarjolla on karjalanpaistia*. Ja uskokaa tai älkää, sen päivän lounas todellakin oli karjalanpaisti. Aikaa oli kuitenkin vähän ja nälkä kova, joten päätimme jäädä ja valita ruokamme ala carte -listalta. Salaatti lämpimästä, kypsäksi haudutetusta ankanrinnasta ja appelsiinimajoneesia (VL, G) 10 € Ceasar-salaatti ja marinoituja tomaatteja (VL) 5 € Alkupalaksi otimme ankkasalaatin ja Ceasar-salaatin. Molemmat olivat hyviä, ankkasalaatin yrttiöljy sopi annokseen mainiosti, vaikka itse ankka olikin hieman turhan suolaista makuuni. Poron paahtopaistia ja riistakastiketta (L, G) 25 € Poron paahtopaistia ja riistakastiketta, lisukkeena tattirisottoa (VL) Marmoroitunutta ulkofileetä ja maustevoita (L, G)

Syyskesän tunnelmia La Passionen terassilla

Kuva
Olimme jälleen Joensuun La Passionessa, tällä kertaa Maman synttäri-illallisella elokuussa 2011. Kaikki sujui mallikkaasti. Tarjoilu on aina yhtä ystävällistä, talon leipä vie kielen mennessään ja se ruoka! Alkuun Mamalla ja Mikolla oli talon antipasti kahdelle ja minulla äyriäissalaatti: Antipasti della casa Äyriäissalaatti Pääruuaksi Mama otti kania ja me valittiin grillilautanen: Kaniannos Grillilautanen kahdelle Herkut olivat hyvät, makua riitti. Kunnollisista raaka-aineista rohkeasti italialaista, sopivasti erilaista. Tuli vietettyä kiva ilta herkullisen ruuan merkeissä La Passionen terassilla elokuun pimeässä ja leudossa illassa. :) Ravintolan kotisivuille pääsee tästä: http://www.lapassione.fi http://www.lapassione.fi/

Makujen sinfoniaa ravintola Kielossa Joensuussa

Kuva
Nautimme viikko sitten mainion illallisen Joensuussa ravintola Kielossa . Tunnelma oli rento ja mukava, palvelu osaavaa ja ystävällistä, ruoka erilaista ja maukasta. Siihen kun vielä lisätään, että Kielo käyttää mielellään lähi- ja luomutuotteita, on lähes täydellinen paketti kasassa. Miksi vain melkein? En vaan osaa käyttää niin ehdotonta adjektiivia kuin täydellinen ilman jotain lievennystä. ;) Mikko söi menun, johon kuului Kielon herkuttelulautanen (viisi pientä päivittäin vaihtuvaa alkusuupalaa maakunnan mauista) + hirven ulkofileetä, puikulaperunapyrettä ja timjamikastiketta + lämpimät karamelliomenat, mantelikakkua ja vaniljajäätelöä. Mama valitsi alkupalaksi kuhaa ja kylmäsavustettua haukea, pienet perunaohukaiset. Pääruuaksi hänellä oli paahdettua kyyhkynrintaa, perunakroketti. Minä otin alkuun karhuworschmackia, pääruuaksi minulle "jäi"  Haukiniemen tilan Limousin-härkää. Sanon jäi, koska samaa annosta muiden kanssa ei viitsi ottaa, ja hirvi sekä kyyhky oli jo v

Kahvila Mukava, Kafe Ujut Pietarissa

Kuva
Paistinpannuruoka Näyttää olevan suosittu ravintolan nimi tuo Kafe Ujut ( кафе-бар Уют ), samannimisiä löytyy useampi Pietaristakin. Meidän testaamamme Ujut sijaitsee Kolokolnaja-kadulla numerossa 5. Lähin metroasema on Vladimirskaja-Dostojevskaja. Olimme illallisella Ujutissa marraskuisena maanantaina. Olimme lähes ainoat asiakkaat, lisäksemme yhdessä pöydässä oli asiakas, joka söi näyttävännäköisen sushi-annoksen. Me joimme neljään pekkaan pullollisen shampanjaa (350 ruplaa/pullo), minulla oli paistinpannuruoka, Mikolla kokonaisena valmistettu kala ja Aino ja Vilppo ottivat Kaukasian keittiön antimia, kebabia ja saslikkia. Ruoka oli ihan OK, joskin Kaukasian keittiö käyttää usein erilaisia mielenkiintoisia mausteita ja tomaattikastikkeita, granaattiomenaa yms. Mitään tällaista ei kenenkään annoksessa ollut. Kastike lihojen kanssa oli ketsuppia ja kalan kanssa majoneesia. Hieman turhan tylsää. Tämä siis on tulos, kun ravintola kertoo valmistavansa italialaisen, gruus

Cat Pietarissa, voin suositella!

Kuva
Ja paljon valkosipulia!!! Cat on aina vierailemisen arvoinen, kun Pietarissa ollaan. Meidän makuumme turhan tuhdisti joissain ruuissa on korianteria, mutta opettelemme (ehkä emme kuitenkaan opi) makuun hiljalleen. ;) Todella mukavan päivällishetken vietimme Catissä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna kesällä Piian ja Tomin kanssa. Ruoka oli erilaista ja hyvää, sitä oli jopa liikaa ja jälkiruoka oli tappaa meidät nauruun, niin kummallista se oli. :D Ja seuraavan kerran naurukuolema meinasi tulla kotimatkalla Allegrossa, sen verran hyvät valkosipulit ruuissa oli ollut, että itsekin itsemme haistaen nauroimme kanssamatkalaistemme nautinnolle. Sallaatti Hatsapuri Hekkusienissä oli ihan parhaasti valkosipulia! Pataruokia piisaa Näistä jälkiruokapalasista olisi riittänyt vaikka isommallekin seurueelle, koska a) ne olivat pahoja b) ne olivat kovia c) niistä löytyi lankaa d) korvapuustinnäköinen viritys ei ollut iha kamalan pahaa, muttei sekään hyvää ollut. :D

Allegron ravintolavaunun yllätyshyvät

Kuva
Borssikeittoa, lammastäytteisiä pelmenejä ja pääkaupunkisalaatti. Saisipa näitä Suomen junissakin! Kesän lopulla vierailimme jälleen Pietarissa. Tällä kertaa menimme junalla, Allegrolla. Illallisen nautimme Allegron ravintolavaunussa, koska Pietariin saavuimme vasta puolenyön maissa. Edellisen kerran Allegron ravintolavaunussa oli jokseenkin tavallista junapöperöä (lue lisää: Tanjan maistamista, Allegron ravintelivaunun tarjontaa ), nyt oli lista vaihtunut ja ruoka oli oikeasti hyvää - siis oikeasti ravintolavaunussa maukasta ruokaa! Hintaa ruualla oli ihan riittämiin jälleen, mutta tällä kertaa sen maksoi jos ei nyt ilolla niin ainakin ymmärtämyksellä, kun makunystyrät sentään kiittivät.

Ravintola Omega Viipurissa, Кафе Омега

Kuva
Eräänä iltana - tai yön puolella kai siinä jo virallisesti mentiin - kaipasimme illallispaikkaa Viipurissa. Ja ehkäpä jotain menomeininkiäkin oli hakusessa. Varma tapa löytää paikka, joka on auki ja vastaa toiveitamme, on ottaa taksi alle ja jututtaa kuljettajaa. Alle kahdella eurolla huristellaan ja löydetään ravintola nälkäisille bilehileille. Tällä kertaa taksi vei ravintola Omegaan. Saslikki oli aivan mainiota, meno kuin neukkudiskossa ja sovetskoje shampanskoje ei maksanut juuri mitään, näin suomalaisen mittapuulla. Nami, nami, nams! Omegaan olisi ollut sisäänpääsymaksukin, mutta vältimme sen, kun kerroimme tulevamme illalliselle. Oikein hassunhauska ilta. Valitettavasti Omegaa ei löydy matkaoppaista eikä netistä, joten matkailija sinne varmaan hieman harvemmin eksyy. Tuona yönä olimme ainakin ainokaiset ulkomaalaiset.

Slavjanskaja trapeza ja kalavale ;)

Kuva
Slavjanskaja trapeza Viipurissa on tasaisen kohtuulaadukas. Tällä kertaa sampi oli kyllä lohta, mutta muuten olivat maut kohdillaan ja annokset piristävän erilaisia (verrattuna Suomeen). Ja tällaisia herkkuja nautimme: Господин русский, "Venäläinen herra" -salaatti. Ravintola Slavjanskaja Trapeza tiedottaa: "Olette paikassa, jossa tarjotaan isoja ja turvallisia ruoka-annoksia." Haluaisin nähdä ne vaaralliset annokset! :) Borssia leidille Ihanan maukasta jauhelihaa, suolakurkkua, hillosipulia, fetaa, pottumuusia... Ja sitten se sampi eiku lohi eiku sampi eiku Kyllä näitä pöperöitä ilolla popsii, eikä hintakaan päätä huimaa. Nam!

Ei pöllömpää safkaa Pöllössä

Kuva
Ravintola Pöllö, aka Sova, on ihan mukiinmenevä ravintola Viipurissa. Tosin toisella puolella tietä sijaitsevan Kamelotin tasolle se ei missään nimessä yllä. Tässä Pöllön tarjontaa: Smetana vihreällä salaatilla, terveellistä! Lohikin on terveellistä - ainakin jos sen peittää kilolla juustoa. :D

Jälleen kerran Kamelot - ja hyvää oli!

Kuva
Pitemmittä puheitta pari kuvaa Viipurin Kamelotin annoksista, herkullisista sellaisista: Palava liha-annos Ankanmaksaa Suosittelen.

Viipurin Opera tarjoaa ruokaa ja klubimeininkiä

Kuva
Nautimme mainion päivällisen elokuisena sunnuntaina Viipurin Opera-ravintolassa . Olimme parhaat ja ainoat asiakkaat siihen aikaan päivästä. Iltaisin diskojytkeen aikoihin joskus on ollut täyttäkin. Ruokalista oli pitkän pitkä, tällaista ei Suomessa nähdä koskaan. Listalla oli kaikkea venäläisen keittiön herkuista sushiin. Päädyimme ottamaan alkupalaksi borssikeiton ja tomaattisalaatin. Pääruuaksi valitsimme fonduen. Kaikki oli erilaista ja herkullista. Borssi ei ollut kympin suoritus, mutta antaisin 8½, joka on tässä lajissa varsin mainio arvosana. Kaikki oli kuitenkin hyvää, kaikkea oli riittävästi jos ei liikaakin, eikä mitään ollut hinnalla pilattu. Kirsikkatomaatteja, rucolaa ja parmesaania Sovetskoje shampanskoje oli lämmintä, mutta saimme jäitä sen kaveriksi. Hetken mietimme, ovatkohan jäät kraanavedestä vai pullovedestä tehtyjä, mutta emme kehdanneet kysyäkään, joten rohkeasti vaan kokeilimme. Vatsanväänteiltä säästyttiin, joten pullovettä oli käytetty. Suha