Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2011.

Imatran Buttenhoff - astetta herkullisempi

Kuva
Joskus tuntuu, ettei Buttenhoff ole juuri koskaan auki, kun sinne haluaisi. Sunnuntain kiinniolo suorastaan ihmetyttää. Ja pääsiäisenäkin ykkösvalintamme Imatralla olisi ollut Buttenhoff, mutta menimmepä sitten Imatran Valtionhotellin ravintolaan, jota ei kyllä tarvitse katua . Mutta siis, kun kerran sitten aukioloaikojen puitteissa itsemme ravintolaan hankimme, niin tätä siitä seurasi: Salaattipöydän antimia: hapankaalia, perunasalaattia, marinoituja papuja ja porkkanoita, kurkkua Yrttilammasta Parloitua kuhaa a la Russe Ensimmäiseksi meidät yllätti lista; kovin tavallinen repertuaari... mutta onneksi ruoka osoittautui tavallista herkullisemmaksi. Butterin salaattipöytä on kiitettävä, ja sen ansiosta alkupalan tilaaminen on vähän turhaa, ellei sitten erityisesti himota. Alkupalaksi olisi tosin ollut tarjolla esimerkiksi bliniä, joka ei sentään ihan joka ravintolan listaa rikastuta. Kuten jo kehaisin, ruoka maistui. Kuhan kaverina ollut punajuurilisäke vei kielen

Imatran Valtionhotellin venäläisvaikutteinen lista

Kuva
Pääsiäisen tienoilla Imatran kylpylässä puljaamisen jälkeen herkuttelimme Imatran Valtionhotellin venäläisvaikutteisen listan antimilla. Maakuntien ravintoloiden kannattaisi suosia enemmänkin erilaisia teemalistoja, sillä muuten tarjonta on puuduttavan yksitoikkoista, kaikilla sama lista, samat maut. Ja tällaisia herkkuja nautiskelimme: Venäläinen salaatti Zakuskalautanen Valkosipulikanaa Filee ala Stroganoff Ruisleivitettyä ahventa Kyllä kelpasi herkutella.Siinä kalpenivat peruslistojen grillipihvit ranskalaisilla ja paistettu lohet. Illan voittajaksi valittiin Mikon Filee ala Stroganoff. Siitä huolimatta, että tarjoilija epäili turhan haastavaksi suikaloidun lihan jättämistä mediumiksi, niin kokkipa yllätti ja teki työtä käskettyä; liha oli mehukkaan medium! En tiedä, onko venäläistyylinen lista nyt ihan peruslistana vai kausiluonteinen, mutta tekisi mieli vielä toistamiseen pistäytyä, jäi muutama houkutteleva annos testaamatta. Sellainen moitteen sananen kuiten

Mutkatonta ja maukasta Svetogorsk-hotellin ravintolassa

Kuva
Polkaisimme pyörillä Imatralta Svetogorskiin eräänä aurinkoisena kevätviikonloppuna. Oli ilahduttavaa huomata, että pienessä ja "syrjäisessä" (vs. keskukset Pietari ja Moskova) Svetogorskin kaupungissa saa hyvää ruokaa useammasta ravintolasta. Vielä viitisen vuotta sitten Svetogorskista sai hakemalla hakea lounaspaikkaakin. Ruoka tarjonta ei ole ehkä ihan gourmeeta, mutta rehellistä ja herkullista, mielenkiintoisen makuista ruokaa. Hotelli Svetogorskista ei meille huonetta herunut, mutta ruokaa saimme hotellin ravintolassa. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi, ja ennen kaikkea, se ei maistunut Suomi-maakuntaravintoloiden valmiskastikemätöiltä, vaan ruuassa oli aidot maut! Annoksista voiton vei stroganoff. Tässä maistiaisia: Caesar katkaravuilla Stroganoff Paistettua lohta Borssikeittoa