Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2013.

Taattua tasoa Tassoksessa

Kuva
Saimme ruokakaupasta pari alennuskuponkia Eekoon ravintoloihin. Katselimme Eekoon ravintolat läpi netissä ja päädyimme illalliselle Tassokseen. Tassos on luopunut alkusalaattipöydästään. Onhan siitä jo aikaa, mutta yhäkin se on suuri harmituksen aihe. Kreikkalainen kyläsalaattipöytä oli minulle Tassoksen suurimpia houkuttimia. Tilasin nyt alkuun salaatin, jossa suunnilleen on salaattipöydän ainekset, mutta ei, edes maksamalla 5,70 euroa ei entisen kaltaista alkusalaattielämystä saa aikaan. Nyyh. Kaikki saamamme sapuska oli kuitenkin hyvää, ruuat tulivat nopeasti, tarjoilija oli ystävällinen ja osaava - ei siis mitään valittamista. Alkuun tulee nykyään talon puolesta leipää, tsatsikia ja tomaattisalsaa. Oikein maistuvaa. Mikon alkupala oli mezedes. Artisokan sydämiä, kaalinlehtikääryleitä, tsatsikia yms. nams. Pääruuaksi päätin ottaa Tassoksen pippuripihvin, koska nettisivujen mukaan Tassos on siitä kuuluisa. Ja toden totta, lienee paras pippuripihvi, jonka olen sy

Georgialainen ravintola "Haluan hartsoa" Pietarissa - Ресторан "Хочу Харчо"

Kuva
Heräsinpä tuossa aamulla kaikessa rauhassa ja selailin vähän Facebookia. «Хочу харчо» -ravintola (Hochu harcho, Haluan hartsoa*) mainostaa aamujatkoja, eli aamiaista dj:n säestyksellä klo 5-8 lauantaisin ja sunnuntaisin. Ei pöllömpi idea.  Me kuitenkin kävimme kyseisessä ravintolassa hieman perinteisempään tapaan, eli illallisella muutama viikko sitten. "Haluan hartsoa"-ravintola on auki 24/7, joka yleensä ei välttämättä ole hyvä merkki, mutta tämä paikka tekee mukavan poikkeuksen. Ravintola on viihtyisä, siisti ja aivan uskomattoman täynnä illallisen aikaan. Pöydissä ei ole valinnanvaraa, meidät mahdutetaan keskellä salia olevaan pöytään, josta on kyllä suora näkyvyys ravintolan avokeittiöön. Aika perinteistä georgialaista settiä otettiin. Salaattia juustolla, hatsapuri-juustopiirasta, phalia, hiiligrillillä valmistettua lihaa, kalaa ( meribassia ) ja tomaattia. Hurjan hyvää ja maukasta! Lista on upea, pienellä vilkaisulla tulee jo suuri näl

Wolkoffin slaavilainen menu - tasokasta makumatkailua Lappeenrannassa

Kuva
Lappeenrannassa vietettiin venäläistä viikkoa elokuun puolessa välissä. Useissa ravintoloissa oli tuolloin tarjolla venäläinen menu. Päädyimme maistelemaan Wolkoffin slaavilaisen menun, joka oli jokseenkin napakymppi kaikkinensa. Menun nautimme Wolkoffin sisäpihalla leudossa kesäillassa. Menuun kuului seuraavanlaisia herkkuja: Hienostunut kalaseljanka Ukrainalainen sipulipihvi Syrnikkejä, vadelmia ja vanilja-smetanaa Hinta 43,-/ henkilö. Menulle tarjolla viinipaketti 28,-/ henkilö Kokin tervehdyksenä alkuun tuli kukkakaaliliemi: Sitten tarjoiltiin varsinainen menu. Miun hienostunut kalaseljanka oli ulkomuodollisesti vähän "muljahtanut" pöytään saapuessaan. Ja tältä sen olisi pitänyt näyttää - ja näyttikin, ennen mukulakivipihaa. :D Sipulipihvi Syrnikit Upeaa, mahtavaa, maistuvaa, erilaista, hienostunutta - kaikkea mitä illalliselta voi toivoa. Tässä on Lappeenrannan ehdottomasti kovin ravintola. Suosittelen.

Iloisen pässin maalaispuodissa biisonihampurilaisilla

Kuva
Facebookissa huomasin postauksen, jossa mainitaan pietarilaisen bloggarin kirjoittaneen Iloisen pässin maalaispuodista - ja oikein hyvää olikin kirjoittanut . :) Kuvia myös on huomattavasti tätä esitystä enemmän, suosittelen. Tulipa siinä samassa mieleeni, että käytiinhän mekin siellä piipahtamassa loppukesästä. Poikkesimme tutkailemaan luomu- ja lähiruokavalikoimaa ja syömään. Ruokalistalla oli ainakin salaatteja ja jotain muutakin, mutta mieleemme jäivät parhaiten hampurilaiset, koska sellaiset söimme. Usein otamme eri ruuat maistellaksemme toisiltamme, mutta nyt biisonihampurilainen houkutti molempia sen verran, että sellaisethan sitä sitten piti saada. Herkulliset hampurilaiset olivat valtaisan kokoiset, ja ranskalaiset annoksessa tuntuivat turhilta. Turhilta siksikin, että jos lisuke pitää olla, se voisi tällaisessa paikassa olla jotain omaperäisempää kuin pakasteranut. Juomavalikoima ilahdutti; pienpanimoiden erilaisia oluita ja siidereitä, luomumehuja yms. Terassilla