Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Bistro Lähde - lounaan ja illallisen aatelia

Kuva
Kävimme mieheni ja anoppini kanssa illallisella  Bistro Lähteessä  jokin aika sitten, ja viime viikolla kävin siellä lounaalla.  Olen yhäkin samaa mieltä kuin  edellisellä kerralla , että kyseessä on erittäin korkeatasoinen paikka, joskin haluan jälleen mainita suolan käytöstä. Nyt uskalla sanoa tämän jo hieman painokkaammin, nimittäin normaalisti suolaa käyttävä ja siitä jopa pitävä anoppini sanoi jo alkupalan kohdalla, että onpa raju suolaus – ja sama virsi jatkui kautta illallisen. Toki mainitsimme tästä tarjoilijallekin. Keittiöntervehdys oli varsin sienekäs kantarellivaahto. Mukava aloitus. Lisäksi alkuun tuli talon leipää ja makulevitettä, nämäkin maistuivat erinomaisesti. Maman alkupala oli kalakeitto, jonka liemi oli valitettavasti niin suolaista, että osa jäi syömättä. Päädyimme kuitenkin kaikki toteamaan, että suolaisuudestaan huolimatta liemi oli maukas. Mikko aloitteli omaperäisellä poropastramilla ja minulla oli sokerisuolattua rautua, joka oli hyvä ja e

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Kuva
Matkustan paljon junalla ja aina välillä tulee tilanteita, että päädyn käyttämään ravintolavaunun palveluja. Tällä viikolla istuin IC-junan DuettoPlus-vaunussa ravintolan yläkerrassa ja nälissäni kävin tilaamassa lämpimän club sandwichin salaatilla, ja tarjoilija lupasi tuoda ruuan hetken kuluttua minulle yläkertaan. Odottelin leipääni hyvän tovin, kunnes lähdin kysymään, mitä sille kuuluu. Tarjoilija kalpeni, kun näki naamani. Hän oli unohtanut tilaukseni. Pahoitellen hän sanoi, että saan leipäni aivan muutaman minuutin kuluttua, ja niinhän se sitten tuli. Tarjoilija vielä lupasi, että talo tarjoaa kahvin, teen tai pullan jälkiruuaksi. Valitsin korvapuustin, koska teetä minulla oli mukana omassa termoksessani. Lämmin leipä salaatilla oli yllättävän hyvä annos. Salaatin kanssa tuli myös maukas balsamico-kastike. Olen syönyt ravintolavaunussa sen verran usein, että uskallan sanoa tämän olleen yksi parhaista annoksista, joita siellä olen syönyt. Lienen joskus kirjoit

Vöner eli vegaaninen döner

Kuva
Vöner - nyt se on testattu ja jopa ihan hyväksi havaittu! Vöner  on vehnäproteiinista valmistettu seitanpohjainen tuote, joka ulkonäöltään muistuttaa erehdyttävän paljon kebab-lihaa, vaikka rakenne on hieman erilainen, kuten myös maku. Totesimme, että vöner on hyvää, kun muut puitteet ovat kunnossa, eli kastikkeet, salaatit ja leipä. Yksinään vöner on suutuntumaltaan vähän kumimaista. Kastikkeita sen kanssa saa olla melko reilusti, muuten se on kuivahkoa. Vönerin pureminen ”kuulostaa” suussa leipäjuustolta, miedosti narskahtavalta. Minä otin vönerin pitaleivällä, Mikko rullavönerin. Vöner on aika toimiva tuote molemmilla tavoilla, mutta rullassa ehkä vielä hieman parempi. En henkilökohtaisesti usko, että vöner olisi esimerkiksi perunoiden tai salaatin kanssa niin hyvää, vaan leipään se mielestäni kuuluu laittaa; muuten vöner hallitsee annosta liikaa. Vöner on vielä ainakin toistaiseksi tavallista kebabia kalliimpaa. Eilinen rulla maksoi 11,50 euroa ja pita

Lutrausta ja laaturuokaa

Kuva
Kurpitsarisotto Le Biff  on Rotîsseurs-kilvellä varustettu á la carte -ravintola  Holiday Club Saimaan  yhteydessä. Kävimme viime perjantaina ensin puljaamassa kylpylässä ja sen jälkeen maistuikin varsin tasokas illallinen Le Biff -ravintolassa. Tilasimme Mikolle menun, johon kuului juuriselleri-omenakeittoa aurajuustokreemillä, Le Biffin klassikkopippuripihvi ja jälkiruuaksi mustikka-valkosuklaajuustokakkua. Itselleni otin alkuun hirvipastramin ja pääruuaksi kurpitsarisottoa paistetulla vuohenjuustolla. Söimme tosin alkupalat sovitusti ristiin, Mikko söi pastramin ja minä keiton. Mainittakoon, että pippuripihvi on luomunautaa ja se valmistetaan Josper-puuhiiligrillillä. Ei huano! Palvelu pelasi hyvin, talon leivän ja hauskoissa pikkutonkissa tarjotut keittiön tervehdykset otimme ilolla vastaan, annokset olivat kauniita, tasokkaita ja maistuvia, eikä viiniäkään ollut moittiminen. Kaikki oli hyvää, mutta mikään yksittäinen annos tai makuelämys ei varsinaisesti

Lounari, teollisuusalueelle kätketty helmi

Kuva
Söimme viime lauantaina päivällistä Imatralla ravintola  Lounarissa . Lounari on japanilais-kiinalainen ravintola, jonka omistaa Liu. Ruokalistassa lukee Liu’s, samoin astioissa, mutta ikkunassa Lounari. Kysyimme asiaa ja Liu selitti, että hän oli halunnut säilyttää ravintolan entisen nimen aloittaessaan paikalla oman ravintolansa. Liu puhui perinteistä alueen lounasravintolana.  Sijainti hienoisesti ”teollisuusalueella” varmaan tuokin lounasruokailijoita, ja hyvä niin, mutta toivon todella, että myös muut aasialaisen ruuan ystävät löytävät Liun. Lounari on nykyään nimittäin paljon muutakin kuin lounaspaikka. Lounarissa on kattavan sushitarjonnan lisäksi pitkä lista erilaisia aasialaisia ruokia. Olimme iloisesti yllättyneitä, että ruuan kanssa sai viiniä. Lounarista voi hakea ruokaa myös mukaan ja heillä on jopa kotiinkuljetus. Otimme alkuun sushilajitelman, joka sai kehuja jopa hieman sushikriittiseltä mieheltäni. Tämän lisäksi Mikko otti menun, jossa oli keitto

Asemaravintola Ukko-Pekan pitsat ja salaatit

Kuva
Vainikkalan asemaravintolassa  tulee asioitua silloin tällöin, ja toisinaan jopa vähän väliä, kun on omaa asiaa tai työasiaa Pietariin.  Kutsutaksilla kulkiessa Vainikkalaan joutuu lähes tunnin ennen junan lähtöä, joten hyvin ehtii käydä aamiaisella/lounaalla/iltapalalla. Eipä siellä Vainikkalan asemalla oikein muutakaan tekemistä ole ;)  Kesällä on mukava istua terassilla syömässä ja ihmettelemässä erikoisempia rahtijunia. Aamiainen on noutopöydästä, varsin hyvästä sellaisesta hintaansa nähden. Lounastakin on tarjolla, mutta lounasaika ei yleensä ole potentiaalista matkustusaikaa minulle. Matkustan mieluummin aikaisin aamulla tai myöhään illalla, joten lounaasta olen jäänyt toistaiseksi paitsi. Sen sijaan pitsoja ja salaatteja on tullut nautittua useastikin. Niitä saa myös mukaan. Viimeksi söin tonnikalasalaatin. Salaatteja on useita erilaisia ja täytteitä saa vaihtaa käytännössä mielensä mukaan. Tonnikalasalaatista vaihdan yleensä oliivit johonkin juustoon

Picnic toimii ympäri Suomen!

Kuva
Olen ehkä jopa hieman yllättynyt, kuinka hyvää salaattia  Picnic istä saa. En ole mikään ketjuravintoloiden ylin ystävä, mutta Picnic sattuu sijaitsemaan reitilläni, kun saavun kokousreissuillani metrolla Helsingin juna-asemalle.  Muutaman kerran olen jo poiminut omavalintaisen salaatin Picnicistä mukaani ja nauttinut sen junassa matkalla Lappeenrantaan. Olen tykästynyt salaattiin jopa niin paljon, että piti sitten käydä testaamassa myös  Lappeenrannan Picnic . Ihan yhtä hyvää oli! Jotain iloa siitä, että kyseessä on ketju; ei tarvitse Helsinkiin asti mennä salaatille ;) Salaattiin kuuluu vihreä pohja tuorekurkulla ja puolikuivatulla tomaatilla. Kahden täytteen salaatti on 9,90 euroa, mutta minun suosikkiini kuuluu kolme täytettä, ja hintaa tulee euro lisää. Tässä suosikkisalaatissani on marinoituja porkkanatikkuja, tonnikalaa ja juustolastuja. Päälle cashew-pähkinöitä, ja kastikkeena toimii sitruunavinaigrette. Patonki kuuluisi hintaan, mutta se jää minulta aina

Tapenaderisotto

Kuva
Eilen oli kokouskeikka Helsinkiin, ja lounaallekin ehdin hätäisesti.  Ristorante Leonardo  sijaitsee junamatkustajalle mukavasti aivan rautatieaseman vieressä, joten sinne siis. Leonardo ei ole Helsingin italialaisten ravintoloiden kärkeä, illalliselle menisin muualle, mutta pikaiselle lounaalle se passaa enemmän kuin hyvin. Leonardossa on lounasaikaan varsin kiva valikoima lounasannoksia aina salaateista pastoihin ja pitsoihin. Salaatteja omavalintaisilla täytteillä olen ottanut useamman kerran mukaankin. Eilen päädyin ottamaan risoton vuohenjuustolla ja oliivitapenadekastikkeella. Erilaisia risottoja vuohenjuustolla olen syönyt monen monta kertaa, mutten kertaakaan  tapenade kastikkeella. Kiva aina kokeilla jotain uutta! Tapenaderisotto tai -ohratto on kokeilemisen arvoinen idea kotiinkin. Kotikokit hoi! Maut olivat annoksessa kohdillaan, vaikka mustapippuria risoton päälle lisäsinkin reiluin tujauksin. Risoton sitruksinen maku miellytti erityisesti. Annos tosin ol

Hyviä uutisia suursyömäreille, Pancho Villa on tullut kaupunkiin

Kuva
Lappeenrantaan on avattu viime aikoina useita uusia ravintoloita. Testasimme eilen illalla yhden uutukaisista, meksikolaistyylisen  Pancho Villan . Olimme liikenteessä melko varhain, kuuden jälkeen, mutta tupa oli jo lähes täynnä tuolloin. Myöhemmin kaikki pöydät olivat varattuja. Liekö vielä uutuuden viehätystä? Onneksi ravintolassa on take away, jos kaikki eivät mahdu sisään :D Tarjoilija kertoi heti kättelyssä, että ruokaa joutuu odottamaan ainakin 40 minuuttia, ja kenties jopa vielä kauemmin, mutta emme antaneet sen haitata, vaan teimme tilauksemme. Otimme alkupalaksi nacholautasen ja pääruuaksi Mikko halusi ruokahaasteen, jättimäisen hampurilaisen nimeltä Meksikon Vallankumous, ja minä otin pihvin salaatilla. Onneksi päädyimme ottamaan vain yhden alkupalan, sekin oli nimittäin aivan järjettömän kokoinen! Ruuan kanssa tilasimme punaviiniä, joita listalla oli peräti kaksi kappaletta, mutta täytyy sanoa, että tämä chileläinen talonviini maistui. Pääruuat jatkoivat samaa linjaa

Wolkoffin fondue-viikot ja paljastuksia Reiposen porsaasta

Kuva
Wollkoffin  fondue-viikot alkoivat eilen. Fondue-viikot ovat ensimmäiset laatuaan Wolkoffissa, joten jo siinä mielessä mielenkiintoiset ja kokeilemisen arvoiset. Ajattelimmekin mennä heti testaamaan, että voimme sitten suositella myös muille – ja niin teemme, suosittelemme. Otimme liha-fonduen sekä juusto-fonduen. Meille tuotiin kaksi fondue-pataa ja niiden alle laitettiin tulet. Patoihin porisemaan oli tarjolla parsaa, herkkusieniä, luumutomaatteja, päärynää, leipää, suolakurkkua, nautaa sekä Reiposen tilan porsasta. Lisäksi oli tomaattisalsaa, valkosipulimajoneesia ja tuorejuustoa. Siinä me sitten tunnin verran leppoisasti dippalimme lihoja ja kasviksia sulassa juustossa sekä kuumassa öljyssä ja nautimme ”paistoksemme” punaviinin kera. Juustossa emme kuitenkaan saaneet lihoja kypsymään, vaikka pieninä paloina olivatkin, joten juusto-fondue sopi selvästi paremmin kasviksille, jotka herkullisessa juustossa mukavasti lämpenivät. Erityismaininnan saa parsa, joka oli yllätt