Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2009.

Särkisalmen Lohikontissa muikkuja ja lohta

Kuva
Alla Mikon annos, pestolla täytetty lohi yrttiviipaleperunoilla. Yrttiviipaleperunat saavat erityiset kehut, ne olivat tosi herkut; reilusti yrttien makua. Plussaa myös kasvisten määrästä. Kalapala oli ehkä pienehkö, myös hieman turhan suolainen. Annoksessa käytetty pesto tuli suoraan purkista, mutta tuskin monet perusraflat rupeavat itse vääntämäänkään. Alla minun annokseni, paistetut muikut pottumuusilla. Pottumuusi oli Mummon muusia, ei pahaa sinänsä, ravintolassa vaan olisi kuvitellut saavansa "oikeaa" muusia. Muikutkaan eivät olleet tuoreita, vaan pakkasesta, näin miulle kerrottiin, mutta se ei makua haitannut. Maistuivat mainiosti! Kermaviilikastikkeen tai jonkin sellaisen raikkaan tillikastikkeen annos olisi kyllä kaivannut. Onneksi oli sentään sitruunaa. Myös tälle annokselle plussaa kasvisten määrästä. Muutenkin annos oli alkusalaattipöytineen tosi runsas, ja Mikko sai sen viimeistellä, kun miun mahaani ei mahtunut.

Georgialainen ravintola Suliko Pietarissa

Kuva
Yläkuvassa alkupalasalaattina feta-kasvissalaatti. Otimme myös ceasar-salaatin, josta ei kuitenkaan valitettavasti ole kuvaa. Molemmat maistuivat erinomaisesti. Feta oli hurjan isoina paloina ja älyttömän pehmeää, luullakseni pehmeyden takia myös todella rasvaista. Alkusalaatit olivat oikein runsaat. Pääruuaksi vartaat. Makua ja kokoa niissäkin riitti. Ravintola saa ihan hyvän arvosanan. Sijainti on maino: lähellä Nevskiä ja Kazanin tuomiokirkkoa, eli aivan keskustassa. Silti hinnat eivät ole kohtuuttomat, joskin hieman korkeat omalla mittapuullani. Cuba-hostel on aivan vieressä, ja tämähän oli tietenkin syy, miten Sulikoon päädyimme. Hyvä georgialainen, paljon erilaisia ruokavaihtoehtoja, hyvä palvelu. Voin suositella. Nettisivu: http://www.suliko-spb.ru/

Ravintola Cafe Hameleon Pietarissa

Kuva
«Сырный рай» @ Хамелеон Салат из сыра с добавлением яблока, маринованного огурчика и хрустящих гренок с оливковым майонезом. http://www.elviscafe.spb.ru/cafehameleon-5.html Хамелеон on ravintola - tai ennemminkin kuppila josta saa ruokaa - lähellä entistä asuntolaani Pietarissa. Nevskiltä saisi kävellä melko matkan, että tänne eksyisi sattumalta. Kuppila sijaitsee katutasoa alempana ja on täten hämyinen myös päivisin. Tässä kuppilassa on itketty ja naurettu, syöty Juustoparatiisi (salaatti yllä) lukuisia kertoja, kumottu lasillinen jos toinenkin kuohuviiniä. Ruoka on aika korutonta, mutta hyvää vaatimatonta perusruokaa. Paikan keitoista olen aina pitänyt. Minulle listan kunkku on kuitenkin vuosikaudet ollut Juustoparatiisi, Сырный рай. Tässä kuppilassa on paljon muistoja: existä ja nykyisistä, läheisistä, kavereista ja tutuista - uusista ja vanhoista. Iltaa on istuttu myös nyt jo edesmenneen Upin (Urpo Laaninen) kanssa maailmaa parantaen. Tämän ajatteleminen sai viime ker

Aurinkoa ja sadetta - sekä vähän ruokaakin - Ravintola Wanhan Sataman terassilla Kuopiossa

Kuva
Mikon piffi (yllä) tarjoiltiin hieman haaleana, maustevoi ei tahtonut sulaa sen päällä. Muuten annos oli ihan hyvää perushuttua, ei valittamista. Kypsyysaste oli ymmärretty oikein, vaikka Suomessa medium- tuntuu aiheuttavan vaikeuksia silloin tällöin. Pasta oli ihan jees, hieman turhan rasvainen makuuni. Valkosipulia olisi voinut huoletta ripsauttaa annokseen enemmän, samoin mustapippuria. Lisäksi annos oli niin iso, että alkusalaatin päälle en jaksanut sitä loppuun. Ei jaksanut tosin Mikkokaan edes Jaakon avustuksella. Alkusalaatti oli nätisti aseteltu ja ihan hyvä kaikin puolin, mutta ei mitään maata mullistavaa lopulta kuitenkaan. Muikkukukko sai Mikolta isot kehut! Melkoisen reilun kokoinenkin alkupalaksi kyllä. :) Jaakon annoksesta ei ole kuvaa, koska siinä vaiheessa kun me Mikon kanssa saimme omamme, tarjoilija totesi kauhuissaan, että Jaakon annos oli unohdettu. Sitten kun Jaakon annos vihdoin tuli, oli Jaakko jo odottanut sellaisen tovin, ettemme raaskineet enää pidentää kidutu

Lounasta Punkaharjun valtionhotellilla

Kuva
Punkaharjun valtionhotelli on hienolla paikalla ja ihanassa miljöössä. Oikein viihtyisä paikka. Olimme juhannussununtaina lounasta vailla, mutta meitä ei kiinnostanut noutopöytä. Kello oli vasta yhden hujakoilla, ja tarjoilija totesi varsinaisen listan olevan käytössä vasta neljästä eteenpäin, kun noutopöydän aika on ohi. Mitä kilteimmin pyysimme harkitsemaan, voisiko kokki meidän mieliksemme pyöräyttää parit grillipihvit, kun sellaista juuri kovasti mieli tekisi. Talon edullinen ja hyvä punaviini (20 euroa pullo) houkutti myös. Ja tosiaan, hetken kuluttua tarjoilija tuli kertomaan, että annoksissa kestää vähintään vartti, mutta jos maltamme odottaa, saamme tilaamamme. Kypsyysasteesta (medium-) tarjoilija totesi, että ei ihan kypsä vai. Juu, vähemmän kypsä ja enemmän raaka. Kömmähdys saattoi johtua tarjoilijan suomen kielen taidosta, sillä selvästi hänen äidinkielensä ei ollut suomi, vaan Itä-Suomen toinen kotimainen, venäjä. Ruoka oli sitä mitä pitikin, perunoille vaan oli ripsahtanut

S/S Paul Wahl -laivalla juhannusillallinen

Kuva

Punkaharjun lomakeskuksen Rantaravintolassa pitsalla juhannuspäivänä

Kuva
Punkaharjun lomakeskuksen Rantaravintolan pitsa maistui erinomaisesti. Valkosipuliakin pitsaan oli laitettu kivasti. Ilta-auringossa hyvää pitsaa ja punkkua, aika mainio yhdistelmä. Karaoken alkaessa karkasimme paikalta, siihen asti olimme viihtyneet oikein hyvin, seurakin oli mieleemme - pari joensuulaista miekkosta samasta lomakeskuksesta.

Kalastajan Kojun muikut Savonlinnan torilla

Kuva
Juhannusaattona lounastimme Savonlinnan torin kupeessa sijaitsevassa muikkuravintolassa, Kalastajan kojussa. Niin no, ulkoisilta puitteiltaan - kuten nimeltäänkin - kyseessä on ennemminkin siis koju kuin ravintola, mutta ruoka on mahtavaa. Otin paistetut muikut salaatilla ja Mikko otti muikut ruisleivällä. Makunautinto oli erittäin hyvä, ellei täydellinen :) Salaatti, jossa oli tomaatin ja tuorekurkun lisäksi jäävuorisalaattia, tammenlehvää ja rucolaa, sopi mainiosti paistettujen sitruunalla maustettujen muikkujen kyytipojaksi. Kermaviilikastike ja homejuusto kruunasivat maukkaan annoksen. Ja Mikon muikkuruisleipä ei hävinnyt omalle annokselleni yhtään. Tosin se oli hinnaltaan edukkaampi. Tätä paikkaa voin kyllä suositella lämpimästi! Kaikin puolin jäi hyvät fiilikset. Nettisivut: http://www.kalastajankoju.com/index.htm Juhannusseikkailuistamme voi lukea lisää blogini osiosta Tanjan matkamittari: http://tanjan-matkamittari.blogspot.com/

Ravintola Korova Pietarissa

Kuva
Huomasin matkakertomusblogistani (Tanjan matkamittari: http://tanjan-matkamittari.blogspot.com/ ) että minulta on jäänyt kirjoittamatta blogissa lupaamani ravintola-arvostelu pietarilaisesta Korova-ravintolasta. Bongasimme ravintolan Pietarin kuukausiohjelmalehdykäisestä. Kuten arvata saattaa, sinne eivät päädy edukkaimmat kulmakuppilat, vaan niiden hinnoissa näkyy, että niillä on varaa mainostaa matkailijoille tarkoitetuissa lehdykäisissä. Mikkoa kuitenkin himotti pihvipaikka, joten Korovaan sitten suuntasimme. Melko hinnakkaita ruuat olivat, yläkuvassa seisova pihviannos tuli maksamaan reilut kolmisenkymppiä euroissa. Viiniksi olisimme halunneet Beaujolais-viinin, jota ravintola mainosti edullisena uutuutena. Mutta kappas vaan, edullista viiniä ei ollutkaan enää jäljellä. Muut viinit olivat sitten sen verran hinnakkaita, ettemme raaskineet pulloa ottaa, vaan lasilliset saivat riittää sille illalliselle. Alkupalaksi meillä oli ceasar-salaattia ja fetasalaatti: Pääruuaksi Mikolla oli p

Salaatti by Mama

Kuva

Ravintola Wanha makasiini avattu Lappeenrantaan

Kuva
Lauantaina toukokuun 16. päivä kävimme testaamassa vasta avatun ravintola Wanhan makasiinin Lappeenrannan satamassa. Vaikka aurinko paistoi, ilma ei ollut linnunmaitoa, mutta juuri ja juuri tarkenimme terassilla lounastaa. Palvelu oli ystävällistä ja ruoka maistui. Erityisen herkullista oli valkosipuliaioli Tallinvartijan perunoiden höysteenä. Muutenkin on pelkkää hyvää sanottavaa ruokailukokemuksestamme, hieman vaan ruokien tuleminen kesti. Liekö alkukankeutta vai mitä, mutta ihan on käymisen arvoinen paikka kuitenkin. Ruokalista ei ollut pitkän pitkä, mutta varmasti jokaiselle löytyy jotakin. Alkupaloina Cesar-salaatti, Tallinvartijan perunat valkosipuliaiolilla ja Puutarhurin salaatti:

Ravintola Kielon keittolounas

Kävimme tänään lounaalla Kielo-ravintolassa Joensuussa. Olimme lounastajiksi melko myöhään liikkeellä, kello oli jo yli puoli kaksi, kun saavuimme paikalle. Olimme siinä vaiheessa Kielon ainoat asiakkaat. Salaattipöytä oli melko simppeli ja ihan OK, salaattikastike erityisen maukasta. Pääruuaksi söimme keittolounaan. Borssikeitto oli täyttävää ja hyvää. Jälkiruuaksi joimme teetä ja popsimme suklaakeksejä. Aurinko paistoi ja terassilla tarkeni syödä, joskin hieman tuuli. Hintaa keittolounaalle tuli 7,50 euroa. Siihen kuului salaattipöytä, leipä, keitto ja tee/kahvi kekseineen. Ihan kohtuullinen hinta verrattuna myös muihin lounaspaikkoihin. Harmittaa vaan, miksi ihmeessä syöjiä ei ollut enempää? Meidän aikanamme tuli kolme lounastajaa lisää, mutta melko hiljaista kuitenkin. Oma vaikutuksensa on toki sillä, että vilkkain lounasaika oli jo takana - toivottavasti hieman useampi syöjä oli löytänyt tiensä Kieloon silloin. Kielon terassi on ihan viehättävä, joskin se sijaitsee melko