Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2010.

Ravintola Wanha Fiskari Kotkan Sapokassa tarjoaa monenlaista kalaa

Kuva
Kesällä tulee reissattua paljon, eli myös syötyä paljon ulkona. Eivät oikein pysy blogitekstit tahdissa mukana, mutta kirjoittelen, mitä ehdin. Nyt viikonloppuna Kotkassa tuli testattua kaksi kotkalaista ravintolaa, Wanha Fiskari ja Sanremo. Aloittakaamme Wanhasta Fiskarista: Ilta oli jo pitkällä, kun ehdimme Kotkaan. Netistä olin vakoillut muutaman ravintolavaihtoehdon valmiiksi. Rantauduimme Kotkan Sapokkaan Wanhaan Fiskariin yhdeksän jälkeen. Ovessa luki, että ravintola sulkisi kymmeneltä. Lopulta kello oli jo pitkälti yli kymmenen, kun pääsimme lähtemään pois. Yhdessä pöydässä oli vielä ihmisiä meidän jälkeemmekin. Lista on ihan kivanoloinen, tarjolla oli esimerkiksi monenlaista kalaa, mutta naudan sisäfilee oli siltä illalta päässyt jo loppumaan. Olimme sen verran myöhään liikenteessä ja syöneet jo aikaisemmin sinä päivänä ihan hyvin, joten emme ottaneet kuin pääruuat. Valitsimme Kesän grillikimaran ja Perinteisesti paistetut hailit. Hailit Haileilla oli aika isot ja vahv