Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2011.

Laatokan Portti Parikkalassa

Kuva
Alkusalaatti Vierailimme eräänä kesäisenä iltana Ravintola Laatokan Portissa Parikkalassa. Laatokan Portti on avannut ovensa ilmeisesti uuden yrittäjän voimin vuodenvaihteessa. Kuitenkaan vielä kesäkuussakaan heillä ei ole ruokalistaa, vaan tarjoilija toteaa sen olevan käännettävänä. Hmmm, heillä on siis yksi kappale ruokalistoja, jonka he ovat antaneet kääntäjälle ottamatta yhtään kopiota ruokailijoita varten. No, tarjoilija luettelee sitten muutamia ruoka-annoksia. Aika paljon on tarjolla erilaisia savukalaruokia keitoista pääruokiin. Päädymme kysymään, saisiko lohta savustamattomana, ja onnistuuhan se. Toiseksi annokseksi otamme päivän lihan, joka on naudan pihvi. Kysyn, mitkä perunat annoksiin kuuluvat ja tarjoilija ilmoittaa, että annoksiin tulee lämpimät kasvikset. Herkullista tuoretta leipää Asetumme istumaan ihanalle aurinkoiselle terassille katselemaan upeaa suomalaista järvimaisemaa. Kyllä Laatokan Portin kelpaa ainakin sijaintinsa suhteen matkalaisia majoitella j

Kesäinen lounashetki La Passionen terassilla

Kuva
Hyvissä lounaspaikoissa rahoilleen saa yleensä ihan oikeasti vastinetta, usein jopa rutkasti verrattuna ala carte -ruokailuun. Lounaspaikat, joissa salaatti ja keitto (jos sellainen lounaaseen kuuluu) otetaan seisovasta pöydästä ja pääruoka tuodaan pöytään, ovat suosikkejani. Ihan lonkalta heitettynä parhaimmistoa Lappeenrannasta edustavat luonnollisesti Wolkoff sekä ehkä yllättäen Tuurikokki ja Joensuusta La Passione ja ehkäpä Teatteriravintola. Poistaisin tuon "ehkäpän" Teatteriravintolan edestä sillä ehdolla, että opettelisivat paistamaan lounaspihvit mediumiksi, kun niin pyydetään ja asiaa jopa alleviivataan.  Edullisemmista ja silti hyvistä vaihtoehdoista haluan nostaa esiin Lappeenrannan Cup Kahvilan Kourulassa. Toivoisin Kourulan Kesämäen leipomon lounaan kirivän rinnalle, mutta vielä se ei mielestäni pärjää Cuppilan salaattipöydälle ja pöytään kannetulle pääruualle. Leivät ovat leimpomossa luonnollisesti monipuolisemmat, mutta Cuppilan oma leipä se vaan uppoa