Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa


Kivoja makumuistoja on tänäkin kesänä kerääntynyt läjäpäin. Sää on enimmäkseen sallinut ulkoruokailut, myös kotiin on tilattu ja take away -ruokaa itse noudettu. 

Tässä postauksessa aloitetaan tuoreimmasta, eli eilisestä illalliskokemuksesta. Ravintola NES, olkaa hyvät!

Eilen illalla söimme Rauhan kauniissa maisemissa, Holiday Club Saimaan läheisyydessä, uudessa NES-ravintolassa. Ravintola on ehtinyt toimia vasta pari viikkoa. Aktiivinen somemainonta on kuitenkin tuottanut tulosta, emmekä olleet eilen ainoat, jotka uuden paikan olivat Facebookista huomanneet.

Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi - oikeastaan jopa liikaa - ja palvelu oli varsin ylenpalttista ja rempseää.

Paikan omistaa ranskalainen pariskunta, lisäksi tarjoilijoina on suomalainen ja venäläinen nainen. Porukan sisäinen kielikylpy oli meneillään koko ajan, ja kaikki edustetut kielet olivat käytössä myös asiakkaiden kanssa.

Paikan emännältä tilasimme englanniksi, värikkäät keskustelut tarjoilijoiden kanssa kävimme suomeksi ja venäjäksi. Hyvät ruokahalut ja tervetulot yms. toivoteltiin myös ranskaksi.

Melkein kuin olisi ulkomailla oltu, heh. 

Lohikeittoa

Spagetti Bolognese

Lohikeitto oli herkullista ja sen kruunasi tuoreen sitruunan hapokkuus. Spagetti maistui kotoisalta, lempeältä ja tuhdilta. Cajun-kanalle erityismaininta ihanasta, vahvasta, tuoreen inkiväärin mausta. Pisteet myös runsaasta tuoresalaatista kanan kaverina.

Tuli sitten syötyä vähän liikaa, kun ranskalainen emäntä tulkitsi tilauksemme niin, että meille molemmille tulisi lohikeitto alkuun, vaikka varsinaisesti yritimme tilata yhden keiton ja yhden salaatin alkuun. Salaatti tuli sitten Cajun-kanan kanssa, eikä onneksi enää muuta lisuketta kanalle. 

Lohikeitot pelästään olivat jo niin isot, että en pystynyt syömään loppuun, vaikka miten maukasta oli. Keitot olisivat hyvin riittäneet illalliseksi.

Ja täytyy mainita, että hinnatkin olivat aivan kohtuulliset. Me söimme hyvin ja mäkäräiset söivät meitä hyvin. Lähtiessämme siellä jo hyttyssavuja terassille viriteltiinkin.

Voin kyllä suositella tätä paikkaa aivan vilpittömästi, ja toivonkin ravintolalle hyvää alkua sekä paljon tyytyväisiä asiakkaita!

Merci beaucoup! Спасибо! Thank you! Kiitos! 


*Muokkaus 25.10.21

Ravintolassa on tapahtunut henkilöstömuutoksia sitten kesän. Facebookin perusteella siellä häärää nyt ranskalaispariskunnan lisäksi ilmeisesti kaksi thaimaalaista kokkia, ja tämä toki näkyy myös ruokalistassa.

Heillä näyttäisi nyt olevan myös nettisivut: https://ravintolanes-restaurant.business.site/website/ravintolanes-restaurant/, joilta ei tosin löydy ruokalistaa. Ilmeisen jatkuvasti uudistuvasta ruokalistastaan he sen sijaan kertovat Facebook-sivuillaan: https://www.facebook.com/NesRavintola

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Makasiinin maukkaat menut

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla