Tapenaderisotto



Eilen oli kokouskeikka Helsinkiin, ja lounaallekin ehdin hätäisesti. Ristorante Leonardo sijaitsee junamatkustajalle mukavasti aivan rautatieaseman vieressä, joten sinne siis. Leonardo ei ole Helsingin italialaisten ravintoloiden kärkeä, illalliselle menisin muualle, mutta pikaiselle lounaalle se passaa enemmän kuin hyvin.

Leonardossa on lounasaikaan varsin kiva valikoima lounasannoksia aina salaateista pastoihin ja pitsoihin. Salaatteja omavalintaisilla täytteillä olen ottanut useamman kerran mukaankin.

Eilen päädyin ottamaan risoton vuohenjuustolla ja oliivitapenadekastikkeella. Erilaisia risottoja vuohenjuustolla olen syönyt monen monta kertaa, mutten kertaakaan tapenadekastikkeella. Kiva aina kokeilla jotain uutta! Tapenaderisotto tai -ohratto on kokeilemisen arvoinen idea kotiinkin. Kotikokit hoi!

Maut olivat annoksessa kohdillaan, vaikka mustapippuria risoton päälle lisäsinkin reiluin tujauksin. Risoton sitruksinen maku miellytti erityisesti. Annos tosin oli kovin tuhti, risottoa riittäisi ehdottomasti pienempikin määrä, etenkin lounaalla. Taas meni ruokaa hukkaan, pöh. Ja suolaisuutta vähän kritisoisin, mutta tapenadekastikehan sitä myös lisää...

Leonardon lounaaseen kuuluu myös kahvi/tee, jonka saa ottaa mukaan halutessaan. Teenä käytetään irtoteetä, siitä pisteet.

Kaiken kaikkiaan Leonardossa lounashomma toimii, koskaan en ole joutunut odottamaankaan kauaa, vaikka paikka on aina lounasaikaan käydessäni ollut melko täynnä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila