Ravintola Kielon keittolounas

Kävimme tänään lounaalla Kielo-ravintolassa Joensuussa. Olimme lounastajiksi melko myöhään liikkeellä, kello oli jo yli puoli kaksi, kun saavuimme paikalle. Olimme siinä vaiheessa Kielon ainoat asiakkaat.

Salaattipöytä oli melko simppeli ja ihan OK, salaattikastike erityisen maukasta. Pääruuaksi söimme keittolounaan. Borssikeitto oli täyttävää ja hyvää. Jälkiruuaksi joimme teetä ja popsimme suklaakeksejä. Aurinko paistoi ja terassilla tarkeni syödä, joskin hieman tuuli.

Hintaa keittolounaalle tuli 7,50 euroa. Siihen kuului salaattipöytä, leipä, keitto ja tee/kahvi kekseineen. Ihan kohtuullinen hinta verrattuna myös muihin lounaspaikkoihin.

Harmittaa vaan, miksi ihmeessä syöjiä ei ollut enempää? Meidän aikanamme tuli kolme lounastajaa lisää, mutta melko hiljaista kuitenkin. Oma vaikutuksensa on toki sillä, että vilkkain lounasaika oli jo takana - toivottavasti hieman useampi syöjä oli löytänyt tiensä Kieloon silloin.

Kielon terassi on ihan viehättävä, joskin se sijaitsee melko vilkkaan kadun varressa, ja hieman välillä häiritsi kaikenlaisten pöristimien ajelu terassin ohi. Mutta kyllä kelpasi silti! Suosittelen.

Kielossa viehättää erityisesti se, että siellä suositaan kotimaisia tuotteita ja lähituotteita.

Ravintola Kielon sivut: http://www.ravintolakielo.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila