Illallinen Saimaan yllä


Sain kesäkuussa ensimmäisten joukossa nauttia Lähde Bistron ihanaa Illallista Saimaan yllä. Kauniit näkymät Lappeenrannan satamaan ja Linnoitukseen, erinomainen ruoka sekä juoma ja asiantunteva, ystävällinen palvelu. Kiitos ja kumarrus, vahva suositus!

Illallinen Saimaan yllä on Lappeenrannan Kylpylän ja Bistro Lähteen uusi illalliskonsepti. Illallinen tarjoillaan hotellin viidennen kerroksen tyylikkäällä lasitetulla terassilla kauniissa Saimaa-maisemassa.

Menu on artesaanihenkinen kolmen ruokalajin kokonaisuus. Tosin kolmen ruokalajin lisäksi tarjoiltiin keittiöntervehdys alkuun ja illallisen aikana kaksi pientä, yllätyksellistä väliruokaa.

Jokainen annos ja jokaisen annoksen pieninkin komponentti on tarkkaan harkittu ja kauniisti esille aseteltu kriittisimmänkin syömärin makunystyröiden ja silmän miellyttämiseksi. Erittäin onnistuneita, kauniita ja maukkaita annoksia, kuten toki aina Bistro Lähteessä, ei ainoastaan Saimaan yllä ;)

Kuvista tuli valitettavasti vähän pimeitä, koska lanseerausilta oli sateinen, joten kuvat eivät täysin tee oikeutta annoksille:



Metsäinen keittiöntervehdys

Alkupalaksi siikaa

Väliruokana sitrusrisotto makuhermojen neutraloimiseksi

Pääruokana ankkaa

Jälkiruoka

Zoomaus jälkiruokalautasen reunalla olevaan sirkkaan. Ei sillä, ettenkö olisi syönyt sirkkoja alkupalana sekä pääruuissa, mutta ensimmäistä kertaa tapasin sirkan jälkiruuassa. Maistui hyvin lakukastikkeen kanssa :)
Illallinen Saimaan yllä on tarjolla 10-18 hengen ryhmille ennakkovarauksesta. Voin sieluni silmin nähdä illallistavani kokemuksellisesti työporukan kanssa, yhdistyksen johtokunnan kokouksen jälkeen tai kerääväni kaverit kasaan kruunaamaan kesäpäivän Saimaan ylle. Konsepti sopii erinomaisesti myös asiakkaiden, kesävieraiden ja sukulaisten kestitsemiseen.

Konseptin lanseerausillassa hotellipäällikkö Jani Keränen kertoi, että konseptia tultaneen kesän aikana kokeilemaan myös niin, että tiettyinä iltoina otetaan vastaan yksittäisvarauksia, ja jos niistä saadaan kymmenen henkeä kasaan, tarjoillaan Illallinen Saimaan yllä. Paikka kahdelle varattu heti! ;)

Eikä pidä toki unohtaa, että tällaisen ihanan käsityönä tehdyn illallisen voi nauttia joka ilta Bistro Lähteen sisätiloissa tai ensimmäisen kerroksen viihtyisällä lasitetulla terassilla. Suosittelen lämpimästi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila