Lounaalla ravintola Kareliassa

Kesäisin tulee syötyä paljon ulkona, varsinkin kun ollaan reissun päällä, mutta ei sitä kuumalla säällä muutenkaan jaksa kokkailla niin kauhiasti itse.

Tänään lounastimme Joensuussa ravintola Kareliassa. Ulkolämpötilan lähennellessä +30 oli myös ravintolasali melko kuumissa tunnelmissa. Etsiydyimme pöytään, joka oli aukinaisen ikkunan ääressä, jotta edes hieman tuuli viilentäisi lounashetkeämme.

Salaattipöytä oli melko tavanomainen, paprikaindeksi 2 (= kahdessa salaatissa paprikaa) karsi huomattavasti salaattivalikoimaani.
Salaattipöydän antia paprika-allergiselle
Leipä ei ollut ihan tuoretta, patonki sen sijaan oli

Keittona oli borssi, joka oli suorastaan erittäin hyvää - ei kuitenkaan täydellistä, mutta harvoin löytää näinkään erinomaista borssia. Jos pääruokana oli ollut jotain hiemankin huonompaa kuin paistetut muikut, olisi pääruoka jäänyt väliin ja borssia olisi voinut ilolla popsia kaksikin kupillista.

Borssikeittoa, nam!

Muikkuja emme kuitenkaan voineet ohittaa, ja hyviähän ne olivat. Pakko myöntää, että laarista otetut muikut eivät tietenkään pääse lähellekään juuri pannulta lautaselle kieräytettyjä muikkuja (kuten esim. Kalastajan kojussa Savonlinnassa tehdään). Lisäksi puuttui sitruuna. Itse en tarjoilisi paistettuja muikkuja ilman sitruunaa. Salaattipöydässä oli kuitenkin sinihomejuustoa, jota ripsautimme muikkuläjän päälle. Ja ihan pieni tiraus vielä sinappista salaattikastiketta antamaan muikuille happamuutta, joka ilman sitruunaa jää muuten puuttumaan.

Paistetut muikut <3

Jälkiruuaksi oli ihan hyvää hedelmärahkaa, joskaan sitä ei enää montaa lusikallista jaksanut syödä. Ja teetä ei viitsinyt edes harkita näin kuumalla.

Rahkapläjäys

Koko lounaslysti maksoi 8,80 euroa, keittolounas olisi ollut 7,90 euroa.

Karelian nettisivut: http://www.hotellikarelia.fi/fi/ravintola/ravintola/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila