Joen Yön alennukset Amarillossa

Joen Yö 2009. Amarillo oli luvannut Yön kunniaksi kaikista annoksista -20 prosenttia. Tartuimme tarjoukseen.

Meillä oli käytössämme kuitenkin vain miedosti lyhyt illallisaika, kun olimme menossa leffaan. Amarillo oli sitä paitsi käytännössä täysi, joten minimoidaksemme mahdollisuutemme myöhästyä leffasta päätimme tilata vain pääruuat.

Lopulta tämä osoittautuikin ainoaksi oikeaksi teoksi, sillä Amarillossahan joka tapauksessa tulee alkuun maissilastut ja dippi, sen lisäksi tuli tilattua toiseksi annokseksi sellainen näppiruokalava, että oksat pois. Epäilimme, että se oli kahden hengen annos, mutta tarjoilija vahvisti sen olevan yhdelle hengelle. Eivät sentään kieltäneet meitä syömästä sitä yhdessä. ;)

Ja siis, kahdesta pääruuasta yhdessä syötynä olimme niiin täynnä, että käytännössä jouduimme pyörimään Tapio-leffateatteriin. :D

Amarillo Big Burger "The Legend". Mikko harkitsi vielä XXXL Burgeria kurnivassa nälässään, mutta onneksi ei ottanut. Ei oltaisi millään saatu annoksia edes puoleen väliin.

Amarillo Sampler. Kaikkea oli vähintään kaksi, joitain neljä, söin kaikkea enintään yhden tai kaksi. Voitte kuvitella, miten Mikko oli täynnä syötyään ensin oman burgerinsa ja sitten puolet minun näppiruuastani. :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila