Kajaanin Gastrobar3 tarjoaa upeat maut ja näköalat!

Mahdollisesti Kajaanin kauneimmalla paikalla sijaitseva ravintola, Gastrobar3, tarjoaa mahdollisesti – ja melko varmasti  myös Kajaanin parasta ruokaa.

Ruokalista ei ole pitkä, ja se vaikuttaa jopa melko yksinkertaiselta, mutta maut ovat niin kohdillaan, että pulinat pois. 

En muista maistaneeni esimerkiksi noin hyvää chimichurri-kastiketta aikoihin, en ainakaan Suomessa, vaikka itsekin teen varsin maukasta chimichurria.

Annoksissa oli kaikki enemmän kuin kohdillaan. Maut, asettelut, annosten koko. Ja erityisesti se maku, makuyhdistelmät, suutuntumat. No, en paljon enempää osaa kehua! :D

Olisin hyvin voinut käydä heti seuraavana päivänä syömässä uudelleen samaa ruokaa, jos ravintola vaan olisi ollut sunnuntaina auki. Yleensäkin se, että joku ruoka on niin hyvää, että sitä tekee mieli mennä syömään uudestaan, ja vielä jopa heti seuraavana päivänä, kertoo erittäin paljon.

Voin ehdoitta suositella Kajaanin Gastrobar3-ravintolaa! Upeaa ruokaa ja upeat näköalat terassilta!

Oulujärven kuhaa: Voissa paistettua Oulujärven kuhaa, rapukastiketta, mustajuuripyreetä ja kesäperunaa sekä pikkelöityjä tomaatteja 

Lihaa ja perunaa: päivän pihvi Viskaalin valikoimasta, chimichurri-kastiketta, karamellisoituja helmisipuleita ja murskaperunaa




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Makasiinin maukkaat menut

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla