Sataman torni Joutsenossa


Kesäkuussa Joutsenossa avautui uusi ravintola, Sataman torni. Eilen oli viileähkö ja tuulinen päivä, joten ajattelimme, ettei satamassa sijaitsevan ravintolan terassilla kenties ole ruuhkaa, ja päätimme käydä katsomassa tilanteen.

Ja näin olikin, saimme ruokailla itseksemme melko vilpoisalla tuulisella terassilla. Ruokalistakin lensi jossain vaiheessa ruokailua pöydästä lepikkoon, kun hetkeksi jäi vesilasi laittamatta sen päälle painoksi.

Ravintolan tarjonta on kalapainoitteinen, ja päädyimme ottamaan Mikolle savustettua lohta ja minulle ahvenia. Alkupalaksi söimme puoliksi oikein maukkaan pelmeniannoksen. Mukaan ostimme vielä puolisen kiloa savustettuja muikkuja.

Ruoka oli mutkatonta ja hyvää, annokset olivat sopivan kokoisia, joskin ehkä ihan himppasen ylihinnoiteltuja enimmäkseen. Esimerkiksi ahvenannos (alla) maksoi 29,50 euroa. Lohi oli muutaman euron huokeampi. Erityismaininnan ansaitsee annoksessa käytetyt korvasienet.



Hyvän ruuan lisäksi pisteitä annamme sijainnista. Näkymä terassilta satamaan on melko viehättävä. Voin kuvitella, että lämpimänä päivänä terassi vetää väkeä turhankin hyvin meidän makuumme ja vallitsevaan tautitilanteeseen nähden.


Sataman tornin yrittäjä on Timo Mankki. Mankki toimii yrittäjänä myös Imatralla ravintola Nuotassa, ja hän pyörittää myös kalasavustamoa, paria jäätelökioskia sekä grilliä Imatralla.

Nuotta on myös oikein kelpo ravintola, ja sijaitsee kivalla paikalla Imatran satamassa.

Tässä linkki Nuotan sivuille, jossa kerrotaan yrittäjän tarjonnasta tarkemmin: https://www.ravintolanuotta.fi/muut-ravintolapalvelut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila