Lentävällä matolla makujen maailmaan - Deli Aladdin



Kävimme tänään piristävän erilaisella lounaalla Deli Aladdinissa Joensuussa. Ihan huippukokemus! 

Deli Aladdin edustaa Lähi-Idän ruokakulttuureita. Tällä viikolla keittiössä on lounasta loihtimassa irakilainen kokki. 

Salaatti- ja alkupalapöytä oli todella monipuolinen, kaikkia salaattilajeja emme edes ihan tunnistaneet, mutta kaikkea maistoimme. Linssikeitto oli erityisen herkullista tuoreen leivän kanssa!





Pääruuaksi oli täytettyjä sipuleita ja paprikoita, maustettua riisiä, viininlehtikääryleitä ja kanaa perunan kanssa. Viininlehtikääryleet ja maustettu riisi nousivat omiksi suosikeikseni pääruuista.



Jälkiruokana tarjottiin ihanaa vanukasta ja vahvaa teetä, joka oli maustettu kardemumman siemenillä. 






Irakilainen lounas oli alusta loppuun täynnänsä hyviä, erilaisia makuja; mausteisia, sitruunaisia, yrttisiä, hedelmäisiä... Voin vain todeta, että kaikki oli erittäin maukasta.

Paikka on myös varsin viehättävästi sisustettu ja taustalla soi etninen musiikki. Lähi-Idän tunnelma on niin autenttinen, että tuntui kuin olisimme olleet lounaalla jossain aivan muualla kuin Joensuussa. 

Deli Aladdin on melko uusi tulokas Joensuun ravintolasekenessä, se on avattu vasta viime vuoden joulukuussa. Kävimme silloin heti tuoreeltaan testaamassa menun grillattuja ruokia, ja ihastuimme eksoottisiin makuihin jo silloin, joskin postaus jäi kaikessa kiireessä kirjoittamatta, joten tässä pari kuvaa myös lista-annoksista:



Suosittelen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila