Tunnelmaa ja tuoksua Hakaniemen kauppahallissa



Lounastin eilen taas Hakaniemen kauppahallissa. Nautin kalaisan lounaan, kuten minulla Hakaniemen hallissa tapana on - tällä kertaa söin paistettuja muikkuja. Tarjolla on myös simpukoita ja muita äyriäisiä. Erilaiset graavilohileivät ovat ehkäpä kuitenkin suurinta herkkuani. Eikä Soppakeittiön maistuvia keittolounaitakaan sovi olla mainitsematta.





Kävelen Suomi-Venäjä-Seuran kokousmatkoillani Hakaniemen torin poikki. Kauppahalli sijoittuu mukavasti matkani varrelle, ja jos vaan aikataulu sallii, tykkään pistäytyä siellä.


Kävellessäni hallin ohi tammikuussa meinasin pyörtyä. Siellä oli lappu luukulla ja ovet tiukasti säpissä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että hallin satavuotinen perinne on nyt tullut tiensä päähän, ei voi olla totta. 

No, eipä ollutkaan onneksi, halli vaan oli siirtynyt väistötiloihin, aivan entisen Hakaniemen kauppahallin viereen. Väistötiloissa halli sijaitsee tälläkin hetkellä.

Väistöhallia ei voi sanoa viehättäväksi ulkoapäin, mutta sisällä on tuttu tunnelma, tutut kauppiaat kukkiensa, leipiensä, juustojensa, vihanneksiensa, mausteidensa ja käsitöidensä kanssa, sekä notkuvat kalatiskit ja herkullisia houkutuksia pieneen & suurempaan nälkään sekä kahvitteluun. Myös shoppailuun! Siskollenikin löytyi viimeksi pieni lahja ;)

Kauppahallit vaan ovat melkoisen ihania! Tykkään käydä toreilla ja kauppahalleissa Suomessa, Venäjällä ja muualla maailmalla. Mauste- ja kalatorit ovat vertaansa vailla. On tunnelmaa ja tuoksua.

Hakaniemen kauppahalli kannattaa ehdottomasti ottaa käyntikohteeksi, kun Helsinkiin on asiaa!

Vanhan hallin sisäänkäynti

Väistöhallin sisäänkäynti















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila