Wolkoffin Argentiina-viikot - excelente!

Ihan järjettömän kiireinen viikko meneillään, mutta tässä pikainen ravintolasuositus tulevalle viikonlopulle: ravintola Wolkoffin Argentiina-viikot vielä tänään ja huomenna, suosittelen ehdottomasti! Ja muistakaa pöytävaraus, ainakin viime lauantaina parhaasen illallisaikaan olivat pöydät täynnä.

Keittiöntervehdys
Miulla alkupalaksi kyyhkyä.
Mikolla alkupalaksi mustekalaa.
Pääruuaksi molemmilla pihviä, lisäkkeenä perunaa sekä valkosipulipyree.
Ja pihvin kanssa tietenkin chimichurri-kastike. Lisäksi oli myös valkosipulimajoneesia. Kuuluivat pihviannoksiin.
Unohtamatta erittäin hyvää argentiinalaista punaviiniä, rypäle tietenkin Malbec ;)
Tähän illalliseen sopisi vanha mainoslause "Niin hyvää, ettei sanotuksi saa!".

Wolkoff vaan yksinkertaisesti on hyvä ravintola, Lappeenrannan paras. Onnistumisia kerta toisensa perään.

Alkupalavalinnoistamme mustekala-annos oli mielenkiintoisempi ja mauiltaan monipuolisempi kuin kyyhky, joka sekin oli kuitenkin mainio.

Argentiina-viikkojen pihviannokset olivat kovasti mieleemme. Tosin Argentiinaan verrattuna pihvi oli pieni, mutta maut sitäkin suuremmat. ;) Chimichurri oli yksi parhaista, mitä olen maistanut.Ja valkosipulipyre sopi paremmin kuin hyvin kokonaisuuteen!

Lyhyestä virsi kaunis, käykää kokeilemassa, jos vielä ehditte. Wolkoff on toki kokeilemisen arvoinen ilman Argentiina-viikkojakin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila