Pihvitupa Viikingin pihviperinteet jatkuvat Kuurnan kulmassa

Naudanpihvi 200 grammaa, maustevoi, aurajuustoperunat. Kuva ei tee oikeutta. :D
Pihvitupa Viikinki Joensuussa lopetti, mutta pihviperinteet jatkuvat Kuurnan kulmassa Viikingin entisen pihvikokin omistuksessa. Paikka on sama, lista nähdäkseni sama, nimi uusi.

Ehdin vierailla Pihvituvassa kerran aikaisemmin, eli on mihin verrata nyt tätä uutta. Ja kyllä, hyvää oli silloin, kuten nyt, ihan vanhaan malliin.

Salaattipöytä on monipuolinen, ruokajuomat ja kahvi kuuluvat hintaan. Perunaa pihviannokseen tulee hieman liikaa, en kummallakaan kerralla ole jaksanut loppuun aurajuustoperunoitani. Ajattelin seuraavalla kerralla mainita, että minulle riittää pienempi peruna-annos, ettei tarvitse heittää pois. Mikko oli kuitenkin huomaavinaan, että ainakin pölkkyperunaa tuli jo nyt entistä maltillisemmin; hän nimittäin jopa jaksoi syödä koko annoksensa.

Vähänhän nuo annokset on karunnäköiset, kun salaatit ovat toisella lautasella. Mutta siis, yksinkertaisia hyviä annoksia. Pihvistä ei mediumia oikein saa, vaikka kokki sen ihan vain parilalla pyöräyttää, kun pihvit ovat niin ohuita. Kuulemma koneella ohennettuja valmiiksi tullessaan - mutta miksi?

Kuurnan kulmassa on tarjolla pihvien lisäksi myös muuta lounasruokaa. Lista löytyy netistä. Ensi viikolla näyttää ainakin olevan kaikenlaista herkkua tarjolla, kuten borssikeittoa ja kaalikääryleitä. Ja eikun syömään!

Kuurnan kulman nettisivut: http://www.kuurnankulma.fi/index.php

Naudanpihvi 200 grammaa, maustevoi, pölkkyperunat

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila