Kesämäen leipomo Kourulassa antaa hyvät eväät päivään


Kesämäen leipomo muutti Kourulaan. Tarjolla kahvion puolella on aamiaista, lounasta ja kahvilaherkkuja, leipomo taikoo ihanat kakut, leivät ja muut maistuvaiset - myös tilauksesta.


Aamiaisella olemme käyneet useaan otteeseen. Voin suositella. Nyt tarjolla alkaa olla "kaikkea". Aluksi puuttuivat lihapiirakat ja makeat, nyt niitäkin saa. Puuroa ja muroja on, riisi- ja perunapiirakkaa, tuoretta leipää ja sämpylää, leikkeleet, tuoreet, mehut, maidot, kahvit, teet, keitettyjä muniakin on. Hedelmiä ehkä kaipaisin. Ehkäpä annan palautetta ensi kerralla, palautteen jälkeen ilmestyivät aamupalapöytään myös makeat.


Lounasta olemme testanneet vain kerran. Melko perinteistä kotiruokaa oli, uunimakkaraa. Ehkä hieman raskasta äijäruokaa tuntuu olevan usein listalla, kuten makkarakastiketta, makaroonilaatikkoa, hernekeittoa yms. Ei paha, pitää kokeilla toistekin, että pystyy ottamaan kantaa.

Ja sitten ne herkut! Oih ja voih! Kerran tilasin mansikkakakunkin, joka oli mitä mainioin. Muista kerkuista kuvat saavat kertoa ennemmän kuin tuhat sanaa.



http://www.kesamaenleipomo.fi/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila