Kovalainen voitti Kiteenhovissa

Olimme suunnuntaina 3.8. Kiteellä lounasaikaan. Ajattelimme testata Hotelli Kiteenhovin ruokatarjontaa. Seisovaa pöytää emme valinneet, koska saavuimme puoli tuntia ennen pöydän sulkeutumista, ja ajattelimme ruokien nähneet jo parhaat hetkensä.

Päädyimme siis Á la carte -listaan. Listassa oli jokaiselle jotain: soppaa, salaattia, lämmintä leipää, pastaa, kalaa, lihaa, kasvista.

Otimme alkuun Talon salaatin puoliksi, koska salaattipöytää ravintolassa ei ole. Talon salaatti oli ruokaisa jopa jaettuna, ja salaattikastike herkullista.

Pääruuaksi valitsimme punaviinihärkää ja täytettyä possunpihviä. Härän tilaamisessa sattui virhe, sekä tilaajalle että tarjoilijalle. Tarjoilija ei kysynyt kypsyysastetta eikä tilaaja sitä muistanut ilmoittaa.

Täten härkä tarjoiltiin kypsänä. Näin meillä Suomessa; Italiassa olisi saanut kypsyysasteeksi suunnilleensa medium-, jos näin olisi käynyt. Suomessa on tapana siis pilata liha, jos ei erikseen pyydä, että älkää tehkö niin.

Mielestäni tässä virhe tapahtui enemmän tarjoilijalle kuin tilaajalle. Ravintolan käytäntöjä tuntematta paha sanoa näin, mutta ravintoloissa syömään tottuneena voin kyllä sanoa, etten muista, että kypsyysaste olisi jätetty (Suomessa) kysymättä ja sitten vain oletettu, että kypsää sen olla pitää.

Sanoin tarjoilijalle asiasta heti samalla, kun huomasimme asian. Tarjoilija vain totesi, että näin toimitaan, jos tilattaessa ei ilmoita kypsyysastetta. OK, onhan tilaajakin tässä osasyyllinen, sen myönsin. Ei mahda mitään. Dialogi päättyi tähän.

Emme pyytäneet uutta pihviä, koska virhe ei ravintolan mielestä ollut heidän. Toisaalta mahassa murisi myös melkoinen nälkä. Oletimme kuitenkin, että ravintola hyvittää asiakkaan pahan mielen jotenkin. Pieniin hyvityksiin, kuten jälkiruokiin tai alennukseen on tyytymättömyystilanteissa totuttu.

Kun maksun aika tuli, lasku oli sentilleen listan mukaan, eikä hyvittelyjä tai edes pahoitteluja saatu. Tarjoilija oli ystävällinen - kuten mekin hänelle - mutta selkeästi sitä mieltä, että asiakas kärsiköön nahoissaan oman mokansa. Hieman jäi epäammattimainen fiilis tuosta touhusta.

Kypsyydestä huolimatta ruoka maistui ihan hyvältä. Onneksi oli sentään kastiketta. Toisesta annoksessa sen verran, että hyvää oli sekin, joskin possu oli "ylikypsää" - siis melko mustaksi kärväytettyä pinnasta.

Paha mieli ei kuitenkaan jäänyt, mahamme saimme täyteen kohtuullista ruokaa, ja Kovalainen voitti ensimmäistä kertaa! Kiva lisä oli Räikkönen kolmosena. Ravintolan pubin puolella isolta skriiniltä näkynyt formula nosti kummasti erityisesti Mikon fiilistä.

Kiteenhovin sivut.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila