Uusinta uutta Joensuussa: Ravintola Kreeta

Meze-ateria, kierros 1: kreikkalaista salaattia, pitaleipää ja kolme dippiä.
Nyt on tarjolla uunituoretta blogimateriaalia: Joensuussa on avattu heinäkuun alkupuolella uusi ravintola, kreikkalainen ravintola Kreeta. Kävimme heinäkuun lopulla testaamassa Kreetan pöperöitä. Varasimme pöydän etukäteen, kun emme olleet varmoja, miten suosittu uusi paikka kesäloma-aikaan on. Ja paljonhan siellä porukkaa oli, mutta pöytävaraus ei silti olisi ollut tarpeen, jos emme olisi halunneet pöytää terassilta. Vaikka terassi on pieni ja siellä ei ole kuin muutama pöytä, on sisätiloissa valtavasti ravintolapaikkoja.

Meze-ateria, kierros 2: savulammasta halloumijuustolla, viininlehtikääryleet ja mustekalarenkaita.
Homma käynnistyi hieman köhien, vaikka tarjoilija ottikin tilauksemme varsin pian ja toi viinin, mutta unohti tuoda veden ja ruokailuvälineet. Meille tuli jo alkupalat, kun jouduimme huomauttamaan, että syöminen onnistuisi paremmin asianmukaisilla välineillä.

Valitsimme Mikon kanssa kahden hengen Meze-aterian. Sen olisi saanut kolmellekin, ravintolapäällikkö asiasta tiesi kertoa tuodessaan alkupaloja ja harmitteli, ettei tarjoilija ollut asiaa maininnut. Mama oli siis jo tilannut Kreetan grillilautasen.

Kreetan grillilautanen
Mezen idea on, että siihen kuuluu paljon erilaisia pieniä ruokalajeja, maisteluannoksia. Listassa lukee, että valitsemaamme mezeen kuuluu 14 eri ruokalajia (ja kyllä niitä sen verran yhteensä tulee, kolme dippiäkin lasketaan vain yhdeksi ruokalajiksi), jotka sisältävät kylmiä ja lämpimiä alkuruokia, uuni- ja grilliherkkuja sekä jälkiruuan.

Kaikki meni sujuvasti uuniruokiin asti. Grilliruokia odottelimme jo sen verran, että luulimme pääruuan päättyneen. Jälkiruokaa odotimme grilliruokien jälkeen jo sitten siihen asti, kunnes menimme kysymään. Ja sehän oli unohtunut. Ravintolapäällikkö pahoitteli asiaa useaan otteeseen, ja laskusta oli jätetty pois iso viinilasillinen. Joko tuo lasillinen oli korvaus unohduksesta tai sitten se oli toinen unohdus. No tasoissahan tässä ollaan, kun unohduksia sattuu sekä positiivisia että negatiivisia.

Juvetsi, kierros 3.
Mitä pidemmälle ilta eteni sitä täydemmäksi ravintola kävi. Jotenkin tuntui, ettei salin puolella riittänyt kaksi tarjoilijaa. Ravintolapäällikkö kyllä toi suurimman osan ruuista pöytään, mikä oli varsin miellyttävää, sillä hän aina esitteli, mitä mikäkin ruokalaji oli. Ainoan kerran kun tarjoilija toi annoksia, jäi ruokalajit kertomatta. Tarjoilija vain totesi "Lissää ruokaa". Kysyimme toki ravintolapäälliköltä jälkikäteen nämäkin ruokalajit. Keittiömestari kertoi tarjoilijoiden olevan uusia, joten eiköhän se homma siitä petraannu, kun kokemusta kertyy.

Kleftiko, lammasta (annosta ehdittiin jo verottaa ennen kuin kuvaaja muisti tulla hätiin), kierros 3.
Mutta sitten pääasiaan, itse ruokaan. Mezea-ateria oli upea! Ruokaa oli paljon (hieman liiankin paljon kahdelle) ja kaikki oli maukasta ja juuri sopivasti erilaista. Ei ketjumättöä, ei valmiskastikkeita.

Alkupalat olivat ihania herkkuja. Ensimmäisenä pöytään purjehti lämpimiä pitaleipiä, kolme erilaista kreikkalaista dippiä ja kreikkalaista salaattia. Seuraavina alkupaloina nautimme mustekalarenkaita, savulammasta paistetun halloumijuuston kanssa sekä viininlehtikääryleitä.

Uuniruuat suorastaan sulivat suussa. Mezeen kuului uuniruuista kotopulojuvetsi, kleftiko ja stifado, joista stifado oli minun suosikkini, kleftiko Maman ja olisiko ollut jopa niin, että Mikko tykkäsi eniten kotopulojuvetsista. Itsehän kuitenkin teen juvetsin ennemmin jostain muusta lihasta kuin kanasta. Jos kiinnostaa, reseptiini voi käydä tutustumassa blogissani Tanjan maustamista: Giouvetsi, kreikkalainen liha-makaronipata.

Stifado, liha-sipulipata (osittain syöty jo tämäkin), kierros 3.

Tässä sitä sitten vaan odoteltiin grilliruokia mahat jo melkoisen täynnänsä...
Pääruuaksi annokseen kuului myös jo mainitsemani grillilautanen, joka tosiaan tuli siinä vaiheessa, kun kaikki muut ruuat oli jo syöty. Grillilautasella oli kanaa, porsasta ja kreikkalaista jauhelihapihviä. Mukana tullut sitruunan viipale teki lihoihin vielä pikantin lisäsilauksen. Pääruan kanssa saimme myös herkullisia perunoita, vähän tyyliin kermaperunat, mutta parempia.

Mezen perunat, kierros 3.
Maman grillilautaseen kuului paljon samoja elementtejä, mutta ihanat uuniruuat luonnollisesti puuttuivat. Myöskään varsinaisia alkupaloja ei lautaseen kuulunut, mutta salaattia, pitaleipää ja tsatzikia mukana oli. Perunat eivät pärjänneet meidän annoksemme perunoille. Lisäksi Maman annoksessa varrasporsas oli turhan sitkeää, meidän annoksessamme porsaskin oli kuitenkin onnistunut varsin makoisasti.

Mezen grilliruuat, kierros 4: possua, kanaa ja kreikkalaista jauhelihapihviä.
Täytyy kyllä olla tyytyväinen Joensuun uuteen tulokkaaseen! Ruoka on hyvää ja mielenkiintoista.

Ravintolan miljöö ei vaan ole ihan parhaasta päästä, ostoskeskuksessa kun Kreeta sattuu sijaitsemaan. Mutta kovasti toivon, että ihmiset löytävät uuden ravintolan, ja ostoskeskus Iso-Myy toki on keskeisellä paikalla. Suosittelen!!!

Mezen jälkiruoka, kauan odotettu kierros 5: jäätelöä lisukkeineen.
P.S. Kreetassa on arkisin tarjolla kreikkalaista lounasta ja odotankin nyt innolla pääseväni katsastamaan lounaan.

Nettisivu: http://www.ravintolakreeta.fi/

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kovasti oli taso huonontunut tässä paikassa muutaman kuukauden kuluttua. Kokonaan poissa oli yksi dippi, kermaperunat, stifado, muutenkin oli aika vaatimaton tarjoilu ja kohtelu. Ruuat osin jäähtyneitä, tuoreus erittäin kyseenalaista.

Blogisi houkuttelemina mentiin, mutta pettymään jouduttiin. Onneksi Sinun kokemuksesi oli hyvä.
Tanja Karppinen sanoi…
No jopas! Harmillista, että jouduitte pettymään. Toivotaan, että petraavat nyt hommaa, eivätkä ainakaan anna mennä huonompaan suuntaan!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila