Joensuun lounaspaikat

Kuten jo todettu, kesällä tulee syötyä jonkin verran ulkona, etenkin loma-aikaan. On ihana, ettei kuumana päivänä aina itse tarvitse kokkailla, joten hyvät lounaspaikat ovat pop. Eat.fi listaa jossain määrin kätevästi ruokapaikkoja paikkakunnittain, samoin Vapaa-aikavirasto ja Pohjois-Karjalan seudun rafloja myös Karjalanpiirakka.fi. Mutta lounaspaikkoja nuokaan eivät osaa kunnolla eritellä muista ravintoloista. Minäpä teen tähän oman listani, josta on sitten helppo aina vilkaista, missä sitä kauniina kesäpäivänä lounastaisi:

/ajankohta, johon hintatiedot perustuvat.

La Passione
Mielestäni Joensuun paras lounasravintola. Kiva terassi, vaikka vähän meluisa viereisen työmaan takia - mutta työmaahan on vain väliaikaista. La Passione pärjää mainiosti myös ala cartellaan ja pitsoillaan. Lounaan hinta (salaattipöytä, keitto, pääruoka pöytään tarjoiltuna + jälkiruoka ja kahvi) on 9,50 euroa. /kesä 2011 ja kesä 2012

Joensuun teatteriravintola
Vaihtelevaa, mutta usein varsin hyvää lounasta. Grillipihvi on lipsahtanut pari kertaa liian kypsäksi. Hyvä ja mielenkiintoinen salaattipöytä, keitto, pääruoka pöytään tarjoiltuna + jälkiruoka ja kahvi maksaa 10,45 euroa. /kesä 2011

Aada
Aadassa on pieni terassi, mutta se on julmetun kuuma kesäisin suorassa auringonpaisteessa. Aada on varsin tasokas lounaspaikka, ihan hyvä ruokaravintola muutenkin. Aadassa on joka päivä monta erihintaista lounasvaihtoehto, keitosta (8,30 euroa) päivän pihviin (15,70 euroa). /kesä 2011

Kerubi
Kerubin lounasta olen testannut vain kerran tähän mennessä. Silloin söimme keittolounaana borssikeiton, joka oli hyvää, mutta ei varsinaisesti vastannut käsitystäni borssikeitosta, ei väriltään tai maultaan. Salaattipöytä oli ihan piristävä, ei mikään pelkkä raastepöytä. Keittolounaan hinta on 7,90 euroa, pääruuan kanssa 9 euroa. Pääruoka otetaan itsepalveluna altaasta. Terassi on viihtyisä, joskin melko kuuma, kun varjoon ei tahdo päästä kokonaan. /kesä 2011

Karelia
Kareliaan meidät houkutti tässä eräänä kesäpäivänä borssikeitto ja muikut. Salaattipöytä jäi paprika-allergiselle raastevoittoiseksi, mutta keitto oli erittäin hyvää ja muikut maistuivat myös mainiosti. Pöytään tuotuna annoksena muikut olisivat toki päässeet paremmin oikeuksiinsa. Lounaan hinta 8,80 euroa. Viimeistä kertaa Kareliassa sai lounasta 8.6.2012; olihan se pakko olla silloin paikalla. /kesä 2011 ja kesä 2012

Muskotti
Peruskotiruokaa. Ei terassia. Keitto 6 euroa, kotiruoka 7 euroa. /kesä 2011

Tuulikissa
Peruskotiruokaa. Ei terassia. Keitto 5,90 euroa, kotiruoka 7 euroa, leike tms. 8,90 euroa. /kesä 2011

Pihvitupa Viikinki ja Lounastupa Viikinki
Pihvituvan normaalipihviannos (200 g) on perunoineen niin suuri, etten jaksa sitä kokonaan. Mutta hyvää on. Lounastupa Viikinkiä en ole vielä päässyt testaamaan. /kesä 2012

Holiday Linnunlahti, Catering
Tänä vuonna avattu lounasravintola. Kerran testattu ja ihan hyväksi havaittu. Tosin lounaaseen ei kuulu keitto, vaan keittolounas on erikseen ja normilounas erikseen. Salaattipöytä kuuluu molempiin. Keittolounas 6,90 euroa ja lounas 7,90. Päivän spesiaali voi olla 8,90 euroa. Terassi. /kesä 2012

Pauliinan kioski
Pauliinan lounasta emme ole ennen tätä päivää käyneet testaamassa, vaikka Pauliina lähellä sijaitseekin. Pauliinalla on keittolounasta muina päivinä viikosta, ja yhtenä päivänä jotain muuta, kuten tänään grillipihviä. Grillipihvi osoittautui possuksi, eli lähinnä grilikyljykseksi, mutta ei se nyt niin tarkkaa ole. Ruskea kastike maistui mamman tekemältä, eli vanhanaikaiselta ja maukkaalta. Pauliinan leipoma leipä oli tuoretta ja hyvää. Jälkiruuaksi oli kahvia ja pehmistä. Keittolounas 6 euroa, grillipihvi 10 euroa, lihapullat 8 euroa. Mukava terassi, pääsee myös varjoon lounasaikaan (klo 11-14). Pauliina lupasi kuunvaihteen tienoilla lounaslistalle paistettuja muikkuja. :) Terassi. /kesä 2011 ja kesä 2012

Jatkan tästä paremmalla ajalla - eli en koskaan. No ei, tästä listasta on itsellenikin sitä enemmän hyötyä, mitä kattavampi tämä on. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila