Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2007.

Mikkelin ravintola Fernando

Olimme torstaina 15.11.07 Mikkelissä ja kävimme syömässä ravintola Fernandossa. Ravintola näytti ensisilmäyksellä sekä ulkoa että sisältä enemmän tavan pitserialta kuin ihan ravintolalta. Ruokalistat olivat pöydässä "pöytäliinoina", siis sellaisina jäykkinä pöytätabletteina. Muutenkin miljöö oli hitusen pikaruokalamainen. Ruokalistalla sen sijaan oli kaikkea muuta kuin kebabia ja pitsoja - vaikka pitsojakin oli tarjolla kahta eri vaihtoehtoa. Annoksiin sisältyvä salaattipöytä yllätti mukavasti, ei tarvinnut tilailla alkupaloja. Talon punaviini oli hyvää ja kohtuullisen hintaista, noin 22 euroa/pullo. Mikko päätti maistaa kengurua (26,90 euroa), mie päädyin venäläiseen sipulihärkään (21,60 euroa). Molemmat pidimme annoksistamme. Kengurua piti miunkin vähän maistaa, ja hyväähän se oli. Lisäksi kehuja ravintola saa siitä, ettei se rupea kiirehtimään asiakkaita ulos ravintolasta vielä sulkemisajan jälkeenkään, vaan ruuan päälle meiltä ystävällisesti kyselllään jälkiruokatil