Viehättävässä pietarilaisessa raflassa, Blinnyj domikissa (Блинный домик) marraskuussa 2009


Domik vietti jo 11-vuotissynttäreitään

Jälleen kerran halusimme vierailla Blinnyj domikissa Pietarissa käynnillämme. Eipä siinä, kiva kokeilla uutta, mutta hyväksi havaittuja vanhojakaan ei viitsi joka kerran ohittaa; kävelyreittimme metrolta hostellille kulki nimittäin ihan Domikin vierestä.


Tuolit

Blinnyj domik on aina viehättänyt tyylillään, palvelullaan, ruuillaan, tunnelmallaan. Hinnatkaan eivät ole kovin pahat. Minulla on pelkkää hyvää sanottavaa kyseisestä paikasta ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Paikka on muidenkin suosima, joten viikonloppuiltaisin pöytävaraus ei ole hullumpi idea, ainakin jos on isommalla porukalla menossa.

Tarjoilijoista suosikkini on harmaa vanha mies, joka on työskennellyt ravintolassa koko sen olemassaoloajan - tai ainakin lähes, nimittäin olen tavannut herran ensimmäisen kerran jo vuonna 1999, ja ravintola täytti tänä vuonna 11 vuotta. Tällä kerralla herraa emme tavanneet, mutta vuosi sitten ainakin herra oli vielä remmissä.

Kissa on toinen "vakiokalusteista", tosin en ole varma, onko kissa ollut koko ajan sama. Pitäisi tarkastaa vanhoista valokuvista. Kissa on kuitenkin ollut paikalla joka visiitilläni näiden kymmenen vuoden ajan.

Blinnyj domik on viime vuonna aloittanut uuden palvelumuodon, kotiinkuljetuksen. Arvosteluja netistä luettuani tosin jäi sellainen kuva, että palvelu on aika hidas. Parin kilometrin päähän tilattuna annoksen saaminen oli kestänyt jollain peräti kaksi tuntia.

Muuten nettiarvostelut ovat voittopuolisesti kehuvia. Jurputusta on tietenkin, ketä ei miellytä mikä, mutta erikoisin kitinä johon törmäsin on ehkä se, että joku väittää, ettei ravintolassa ole tämän vuoden aikana jossain vaiheessa maksettu palkkoja. Tämän vuoden aikana nurinaa on aiheuttanut myös emännän vaihtuminen, monessa viimeaikaisessa arvostelussa mainitaan paikan menneen huonompaan suuntaan. Tätä en allekirjoita ainakaan vielä viikonloppuisen käyntimme perusteella. Ja eivät monet muutkaan, jotka ovat arvostelujaan kirjoittaneet.

Annokset ovat erinomaisen suuria, kuten suurin osa muistaa mainita arvosteluissaan. Tähän yhdyn.


Tomaattikeitto pavuilla

Tällä kertaa täytyy miedosti antaa miinusta ravintolalle - tai varsinaisesti nuorelle tarjoilijattarellemme. Tilasimme kaksi vettä, kuohuviinin, tummat korput sekä salaatit ja keitot. Keitoiksi valitsimme borshin ja tomaattikeiton, mutta saimme kaksi tomaattikeittoa. Olimme kuitenkin niin nälkäisiä ja hieman kiireisiäkin, joten emme pyytäneet vaihtamaan keittoa, vaan söimme hyvällä ruokahalulla molemmat tomaattikeitot.

Tarjoilijatar huomasi kömmähdyksensä myöhemmin ja tuli kysymään, toisiko hän vielä borshin lisäksi. No, kuten arvata saattaa, siinä vaiheessa kuvut ravittuina emme enää halunneet lisäkeittoa, vaikka tiedämmekin Domikin borshin herkulliseksi, jopa paremmaksi kuin nyt syömämme tomaattikeiton. Laskussa tahi jälkiruokina tarjoilija ei hyvittänyt munaustaan, kuten Suomessa käytännössä lähes aina olisi tehty. Emme kuitenkaan muistele pahalla. :)


Punainen salaatti


Tonnikalasalaatti

Jonkinlaisen matkakertomuksen reissustamme kirjoitan myös blogiini Tanjan matkamittari: http://tanjan-matkamittari.blogspot.com/. Sieltä voi ottaa ainakin majoitus- ja vapaa-ajanviettovinkkiä. Kyseisestä blogistani löytyy myös muutaman muun pietarilaisen raflan arvostelu: http://tanjan-matkamittari.blogspot.com/2009/07/kokemuksia-pietarin-ravintoloista.html.


Tummat korput valkosipulilla ja juustolla


Netistä lähestymisohjeet ja vähän paikan kuvausta, arvosteluja, kuvia yms.:

http://www.peterout.ru/eda/cafes/2223

http://www.restoclub.ru/site/all/main/1441/

http://www.rest.gorodovoy.spb.ru/restourants/665294.shtml


http://peterburg2.ru/eatplaces/715.html

Kommentit

Tanja Karppinen sanoi…
Maaliskuussa 2011 olisimme jälleen halunneet erään pienen porukan kanssa käydä illallisella Blinnyj Domikissa, mutta meitä odotti surullinen näky: ravintola oli suljettu ja romahtanut fasaadi sekä paperit ikkunoissa kielivät, ettei kyseessä ollut tekninen tauko, vaan ilmeisesti kyseinen ravintola ei ole enää toiminnassa. Oih ja voih. Ja eihän siitä ole edes kovin kauaa, kun olemme viimeksi paikassa vierailleet, ja tällöin mikään ei vielä viitannut lopettamiseen...
Tanja Karppinen sanoi…
Sain eräältä blogini lukijalta viestiä Blinnyj Domikin aukeamisesta joskus viime vuoden puolella. Kiitos siitä, mukana oli myös kuva kissasta, Oladista. :)

Ja nyt, helmikuussa 2013, Blinnyj Domik tuli testattua uudistuneessa ilmeessään. Uudistunut oli myös omistaja, lista ja kissa. Vain nimi oli säilynyt. Aiheesta lisää Tanjan Matkamittarissa.
Tanja Karppinen sanoi…
Blinnyj Domikia ei enää ole, tilalla on georgialainen ravintola. Ihan hyvä georgialainen onkin, kävimme testaamassa, mutta Domikia jää kuitenkin ikävä. Eikö mikään ole pysyvää tässä kaupungissa?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintola NES Lappeenrannan Rauhassa

Ravintolavaunun lämmin club sandwich salaatilla

Suomalaisen pitsan alkulähteillä - Kourulan Cup-Kahvila