Maistamista

Päädyimme ulkoruokintaan viime viikolla Lappeenrannassa Vinhan ja Paulan kanssa. Minä halusin testata Prinsessa Armaadan muikut, Vinha otti kasvislautasen halloumijuustolla. Paula pärjäsi lasillisella punaviiniä. Ja kuinkas sattuikaan, samalla viikolla söin lounasta Kourulan Cuppilassa tietäen, että keskiviikko on siellä kalapäivä, ja päädyin syömään jälleen muikkuja. Molemmissa paikoissa muikkuannos oli herkullinen, joskin valitsisin itse mieluiten muikkujen kanssa raikasta salaattia, en muussia, jota nyt tarjottiin molemmissa paikoissa. Armaadalla jopa kysyin, voisiko muikut saada salaatilla, mutta eipä tuo onnistunut. Armaadan muikut olivat rapsakammat, mutta myös hinta oli Cuppilaa rapsakampi, 14,40 euroa. Cuppilan lounasmuikut irtoavat noin seitsemällä eurolla. Mutta ihan kyllä täytyy kehua molempian annoksia, muikuttelija sai mitä kaipasikin. Muikut ja muutakin järvikalaa kaikkien Saimaan äärellä tahi läheisyydessä sijaitsevien ravintoloiden listoille, hep! Kourulan

Lähdimmepä päivän ratoksi sunnuntai-ajelulle Joensuusta itärajan taakse ja ajattelimme nauttia illallista samalla reissulla. Emme kuitenkaan olleet kiinnostuneita ajamaan ylimääräistä lähes kymmentä kilometriä rynkkyistä hiekkatietä Jänisjärvelle "oikeaan" ravintolaan, vaan päätimme testata Jänismäen tarjontaa. Nooh, miten sen nyt nätisti sanoisi... Hampurilainen oli hampurilainen ihan normisti, mutta muu ruoka meni aika smetanapainoitteiseksi. Sinällään ihan kiva, että tarjolla oli muutakin kuin pikaruokaa ja siitä ilahtuneina otimme lihapotin ja kalapotin sekä salaatit. Kilo smetanaa tuli joka annoksen päälle ihan pyytämättäkin. Muuten ruoka oli ihan ok, potti jopa hyvää, paitsi että salaatissani ollut muka tonnikala, joka paljastui loheksi, maistui joka tapauksessa niin kummalta, että jäi valitettavasti salaatti syömättä kokonaan. Smetana Potti poikineen

Olimme lounasta vailla kauniina kesäpäivänä Joensuussa ja mietimme, minne suuntaamme. Lounaspaikan kriteeriksi laitoimme terassin. Edellisellä kerralla lounasterassia kaivatessamme kävimme Joensuun teatteriravintolassa . Huomasin juuri, etten ole vielä blogiä siitä vääntänytkään, mutta kesän aikana pitää sekin tehdä, melko herkullisen lounaan Teatteriraflassa nautimme nimittäin. Tällä kertaa lounaspaikaksi valikoitui Verona, joka on Joensuun vanhin pitsapaikka. Nettisivua Veronalla ei näyttäisi olevankaan, mutta tässä jotain lisätietoa: Linkki Veronan sivulle Google Maps:iin . Otimme Mikon kanssa salaatin ja pitsan puoliksi. Ainakin pannupitsat ovat niin suuria, ettei yksin sellaista edes jaksaisi syödä; kahteen pekkaan salaatin kanssakin ruoka-annos oli suurehko. Salaatti ja pitsa maistuivat ihan hyvältä jälleen kerran. Veronassa olemme aikaisemminkin käyneet ja tulemme käymään varmasti jatkossakin, kun Verona-tyylisen pitsan himo yllättää. Joensuun Gaude on pitsapaikkana V

LINGUINE ALLO SCOGLIO CON SALSA DI CURRY: Linguine-pasta, äyriäisiä, curry-kahvikastiketta Turun visiitillämme toukokuussa nautimme illallista ystäviemme kanssa Turun Aura-joen rannalla italialaisessa ravintolassa nimeltä Sergio's. Valinta oli erittäin hyvä. Paikka oli viihtyisä, istuimme ulkona joenrannassa leppoisassa ilta-auringossa. Ruoka oli erilaista, mielenkiintoista, maukasta, jännittävää. Ihan toisenlaista kuin perusraflassa maakunnissa yleensä. Alkupalaksi otin SPIEDINO DI SCAMPI E CAPESANTE CON CREMA PORCHETTATA: Jättikatkarapu- ja kampasimpukkavarras, samettista kinkkukastiketta. Pääruuista valitsin LINGUINE ALLO SCOGLIO CON SALSA DI CURRY: Linguine-pasta, äyriäisiä, curry-kahvikastiketta. Pidin todella paljon! Muutkin seurueemme jäsenet kehuivat ruokiaan ja söivät hyvällä ruokahalulla. Parasta olivat uudet, herkulliset makukokemukset. Ruoka ei ollut vain hyvää ja tylsää, vaan maukasta ja mielenkiintoista. Kiitoksia, nam! Nettisivu: http://www.sergio.fi/

Kahvila Majurska Lappeenrannan Linnoituksessa on ehdottomasti kahviloiden aatelia. Tarjolla on toinen toistaan herkullisempia makeita ja suolaisia pikkupurtavia. Itse asiassa suolaiset piiraat ovat sen verran suuria, että riittävät periaatteessa lounaaksikin. Tee on hyvänmakuista ja sen kaveriksi on aina sitruunaa. Nautimme viimeksi ystäviemme kanssa sekä suolaiset että makeat, molemmille pariskunnille otimme yhden suolaisen puoliksi, mutta omat makeat. Suklaakakku oli mainiota, tosin hurrrrjan makeaa. Mansikkapiirakkakin maistui ihanalta, mutta ehkä yhäkin rahkakakku säilyy suosikkinani. Sulkaakakku kiilaan kyllä myös kärjille. Makean palasen päälle lorautetaan vaikka runsaastikin vaniljakastiketta tai kermavaahtoa, jos niin haluaa. Miljöö on vertaansa vailla. Tällä kertaa istuimme sisäterassilla, mutta innolla odotan, että nostavat myös muutaman pöydän pihalle, kuten muinakin kesinä. Majurskasta netissä: http://www3.lappeenranta.fi/linnoitus/palvelut/p3_fin.html http://gosaimaa.fi/fi

Paulan 20-vuotissynttäreillä kävimme illallistamassa Linnoituksen krouvissa, joka kuin ihmeen kaupalla oli yleisölle avoinna tällä kertaa. Nimim. vuoden verran olen osunut paikalla aina, kun on paikka on ollut kiinni tahi yksityistilattuna. Ruoka oli ok. Sitä oli riittävästi, jopa huomattavan paljon, kypsyydet olivat kohdillaan jne., mutta silti mitään mieleen ikuisesti painuvia makumuistoja ei jäänyt. Tarjoilija oli todella mukava ja puhelias, se oli raflan parhaita paloja. Ja tietysti miljöö. Söimme ulkona auringonpaisteessa sataman ja Saimaan auetessa kauniisti takanamme. Kunnon pihvi Muikut Sapuskalautanen Caesar-salaatti katkaravuilla Emme halunneet (lue: jaksaneet) jälkiruokaa, mutta laskun seurana saimme suklaakarkkien lisäksi lusikkaleivät. Paula totesi, että paras lusikkaleipä, jonka hän on kuunaan syönyt. Niin tai näin, ehtiessämme Kasinon terassille, herkkä mahani oli vahvasti vessaa vailla, näin kauniisti sanottuna. Illassa parasta oli Paula. Ehdottomasti

Ruoka oli ihan hyvää, mutta kovin tavallista jälleen kerran. Vähemmän ravintolassa syönyt ehkä antaisi kehut onnistuneesta ruuasta, mutta mielestäni _onnistunut_ on liian laimeaa, kun ravintolassa syödään ja siitä maksetaan. Oletuksenani on siis aina vähintään parempaa kuin kotona, ja jos ruoka on vain onnistunutta ja ihan hyvää, ei tämä arvo ylity. Kukaan ei juuri valittanut, mutta ei myöskään kehunut. Kertonee jotain. Rohkeutta kaivattaisiin näissä maakuntienkin ravintoloissa. Miksi listalla on aina kaikki perushommat ja perusmauilla varustettuna? Yksikin piristävä poikkeus tähän sääntöön saisi minut äänestämään jaloillani ja lompakollani kyseisen ravintolan puolesta. Yllättäkää minut kerrankin! Joensuun La Passione sen itse asiassa tekikin äyriäisalkupalallaan ja äyriäispitsallaan pieni aika sitten. Italiasta ja Venäjästä puhumattakaan, ne tekevät sen kerta toisensa jälkeen. Blogiteksti La Passionen onnistumisesta löytyy tästä: http://tanjan-maistamista.blogspot.com/2010/05/herk

Kävimme La Passionessa lounaalla hiihtolomaviikolla pari kertaa. Maanantaina menimme lounaalle tietämättä listaa, ja saimme paprikalla täytettyjä tomaatteja. Onneksi suostuivat tekemään minulle paprikattoman vaihtoehdon. Perjantaina oli pakko mennä uudelleen, kun tiesimme listan; simpukkapastaa. Tämä vähän niin kuin köyhien ritareiden kanssa – jos tällaista harvinaista herkkua on listalla (Suomessa, maakunnissa), ei voi jättää väliin. Tomaatit olivat ihan ok, samoin pasta. Tämä tarkoittaa, että valtavia ja tajunnan räjäyttäviä makuelämyksiä jäimme paitsi, mutta tyytyväisiä olimme. Alkusalaattipöytä on runsas. Ensimmäisessä ottamassamme alkusalaattipöytäkuvassa heillä ei vielä ollut edes kylmäpöytää salaateille, seuraavalla kerralla sellainen oli jo hankittu. Pääruoka tarjoillaan pöytään, joka tuo tasokkuuden tuntua. Lisäksi on teen ja kahvin viereen vielä jälkiruoka. Itse en ole niin suuresti jälkiruokien ja makean ystävä, mutta kyllä pieni ja maukas jälkiruoka lisää tunnetta, e