Maistamista

Ryhtyessäni kirjoittamaan tätä blogitekstiä, avasin ensin Fransmannin nettisivut ja mikäs siinä heti etusivulla http://www.fransmanni.fi/ komeilikaan: juuri se annos, jonka olimme Mikon kanssa viimeksi syöneet, härkää kahdelle. Haha, kuinkas sattuikaan. Olimme siis alun perin menossa syömään Joensuun uuteen, italialaiseen ravintolaan La Passioneen , mutta kun se osoittautui lauantai-iltana aivan täydeksi, päätimme kävellä lähimpään mahdolliseen ravintolaan, sillä pakkasta oli pirusti ja mahat kurnivat kilvan tuulen jäätävän viiman kanssa. Lähimpänä sattuu olemaan Fransmanni. Fransmanni on ihan tasokas ja miellyttävä paikka, harvoin kuitenkaan aivan erityinen millään tavalla. Kuten ei tälläkään kerralla. Ja onhan se toki ketjuravintola, vaikka ei ketju sinällään ole erityisyyden este. Alkupalaksi otimme kolmeen pekkaan maalaisranskalaisia makupaloja: lohirilletteä, vasikanpaistia, aiolikatkarapuja, tiikeriravunpyrstöä, munakoisotartaria, tomaattihilloketta, kaprista ja blé noir -leipää

Antipasti kahdelle Lauantaina kolmen maissa iltapäivällä pimeän jo laskeutuessa aioimme aikaiselle päivälliselle tahi myöhäiselle lounaalle Joensuun tuoreimpaan ravintolaan, italialaiseen La Passioneen, joka sijaitsee Penttilänrannassa. Ovet olivat vielä kuitenkin kiinni meidän sinne saapuessamme ja päätimme tulla yrittämään myöhemmin illalla uudelleen, sitten ihan aukioloaikaan eli lauantaina klo 17.30 jälkeen. Mutta kuinka ollakaan, kun sitten tulimme paikalle parin tunnin kuluttua, olivat pöydät täynnä ihmisiä/loput pöydät täynnä varauksia seuraaviksi kahdeksi kolmeksi tunniksi eteenpäin. No, olisihan se pitänyt toki arvata: uusi lehdessäkin kehuttu ravintola, jolla on kaikkien tuntema ja tykkäämä isäntä + viikonloppuilta = syömään ei mahdu ilman ajoissa tehtyjä varauksia. Sunnuntaina La Passione on kiinni kokonaan ja maanantainakin illan. Eli lopulta sitten tiistai-iltana saimme neljän hengen seurueellemme varattua pöydän La Passioneen. :) Miljöö on todella viihtyisä; eipä

Eräänä joulukuisena pikkujouluiltana kävimme Viipurin Kamelotissa yksillä. Otin lasillisen punaviiniä. Hintaa lasilliselle tuli 200 ruplaa, vaikka valitsin edukkainta, eli ei nyt kovin edukasta ollut. Perinteiseen tapaan tilasin myös suharikit, jotka maistuivat yhtä herkullisilta kuin aina - koko porukan mielestä. Seurueemme pojat olisivat halunneet venäläistä olutta, mutta yllätykseksemme listalta löytyineiden puolenkymmenen merkin joukossa ei venäläistä olutta ollut. Kysyimme vielä ja harmiksemme saimme varmistuksen, että näin asia todellakin on. Varsin kummallista, sillä venäläisiä olutmerkkejä on paljon, ja monet niistä ovat erittäin pidettyjä. Miksi ihmeessä Kamelot tarjoaa vain ulkolaisia merkkejä? Yksi hana Baltikan seiskaa tai Botskarjeviä ei olisi yhtään hullumpi idea! Pojat joutuivat tyytymään Heinekeniin, mutta ottivat ne vastaan ihan tyytyväisinä, kun tarjoilijatyttökin oli niin kiva ja nätti. Näinpä Kamelotin Katja teki lähtemättömän vaikutuksen erääseen nuoreen suomalaise

Tilausnäyttö; hetki meni elektronisen tilausjärjestelmän opettelussa, mutta sitten homma lähti sujumaan kätevästi. Pietarilainen ravintola Tranc-Force on melko mielenkiintoinen. Ravintolassa on elektroninen tilaussysteemi, joten kanssakäyminen tarjoilijoiden kanssa jää siihen, että tarjoilijat tuovat tilaukset pöytään. Tilauksia voi tehdä pitkin iltaa, lopuksi laitteelta tilataan lasku. Kussakin pöydässä on oma kortti, jolla tilaukset sinetöidään. Miljöö on kiva, isolta seinältä tulee 3D-esitystä koko ajan täydellä syötöllä. Välillä olllaan Pohjoisnavalla, välillä Pietarissa, vedenalaisessa maailmassa tai avaruudessa. Tilausnäytöltä voi illan aikana katsoa myös musiikkivideoita tai vaikka pelata tietokonepelejä naapuripöytiä vastaan. Jauhelihapihvit, ankkaa Erityisen pahanmakuinen alkupala, merenherkku. Annoksen ulkonäkökään ei oikein houkuttele. Yök! :D Suharikit, pieni ja arvokas annos, mutta dippi oli kiva lisä Voin suositella paikkaa yhtään empimättä! Erilaista, mielenkiintoista, m

Shampanja tarjoiltiin jääpytystä Marraskuisella Pietarin visiitillä pistäydyimme myöhäisellä lounaalla Mama Romassa. Edelliset käyntini kyseisen ketjun ravintolassa tapahtuivat vuosia, vuosia sitten. Silloin minulla oli tapana käydä Mama Romassa lounaalla seisovassa pöydässä, joka oli harvinaisen edukas (olisiko ollut 100 ruplaa tms.) ja kasvissyöjällekin monipuolinen. Muistin kyllä ainakin silloin pitäneeni ala carte -listan ruokia hinnakkaina. No, olivathan hinnat ihan arvokkaat, mutta eivät nyt suorastaan kalliit. Valitsimme alkupalaksi salaattibaarin, jolla taisi olla hintaa peräti 390 ruplaa per naama, mutta valikoima oli suorastaan hulppea. Salaattipöydästä olisi löytynyt salaattitarpeet varmasti kaikkein krantuimmallekin syömärille. Listalla salaatit on näytetty yksittäisinä, mutta ainakaan meidän käydessämme niitä ei voinut sellaisinaan valita, vaan salaatti piti tosiaan käydä itse valitsemassa ja poimimassa altaista. Salaattiehdotelmia: http://mamaroma.ru/main.php?menuitem=10&

Lounaskokemuksena ravintola Wanhan makasiinin lounasbuffet ei tehnyt suuren suurta vaikutusta, ja hintakin tuntui korkealta (11,90 euroa), mutta eräänä marraskuisena iltana nauttimamme pitsat sen sijaan veivät kielen mennessään (jos näin kulunut ilmaus sallitaan). Minä valitsin pitsan nimeltä Saimaan loiste (yläkuvassa), joka sisälsi lohta, sipulia ja tillicremeä. Mikko otti miehekkään Makasiinin: kinkkua, pepperonia, pekonia, suolakurkkua ja sipulia. Molemmat olimme ehdottoman tyytyväisiä pitsoihimme! Ravintolan miljöö on viihtyisä, etenkin kesällä sijainti satamassa on vertaansa vailla. Henkilökuntakin on mukavaa. Makasiinilla on varmasti edellytykset menestyä, ja kesällä on vaikea ohittaa houkuttelevaa terassia, johon paistaa aurinko koko päivän. Terasilla on oivallista istuskella syömässä tai juomassa ja bongailla samalla ihmisiä, autoja ja vesiliikennettä. Kuitenkin aikaisempien kokemuksiemme ja muutamien muiden ihmisten puheiden perusteella voisin sanoa, että hintaa useilla annok